Sinapinsiemenen verran

Johdatuksen kautta sain erään mielenterveyspotilaan ystäväkseni. Sanokaamme häntä Villeksi (nimi muutettu). Tapaan häntä viikoittain. Sovimme aina kalenteriin uuden tapaamisen ystävyytemme jatkumisen turvaamiseksi. Vaikka hänellä mieli on sairas, hän on kuitenkin järkevä ja hieno tyyppi, matikkanero suorastaan. Hänen sisimpäänsä on jo varhain istutettu usko korkeimpaan elämämme auktoriteettiin, Jumalaan.Sairaus kohtasi häntä kesken herkimmän nuoruuden. Mitä olikaan tullut elämäänsä, että psyyke ei kestänyt. Jumala yksin tietää. Hänhän tuntee meidät tarkemmin kuin edes itse tunnemme itseämme.
Ensitapaamisestamme lähtien rutiineihimme on kuulunut tärkeänä osana, että luemme Isä meidän-rukouksen.
Kävimme yhdessä tervehtimässä hänen kummisetäänsä ja -tätiänsä. Matkalla meillä oli hyvät keskustelut. "Ei se vaan ole maailmanloppu vielä tullut", Ville tuumasi. Minä siihen, että "Eihän se voi vielä tullakaan, koska Jeesus hakee ennen sitä omansa pois täältä maan päältä. Ei meidän tarvitse pelätä maailmanloppua, vaan odotetaan me Jeesusta tulevaksi."
Ja kyllähän Ville häntä odottaakin. Sillä joskus mennessäni häntä katsomaan, Ville saattaa yllättäen sanoa: "Ei se Jeesus vaan ole vielä tullut."

Joku on sanonut: "kerran taivasta kansoittaa moni, jonka emme luulleet siellä olevan. Ja toisaalta sieltä puuttuu moni, jonka luulimme siellä olevan". Sillä me ihmiset pystymme näkemään vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen. Ja siellä sydämessä olevan uskon. Kunpa sitä olisi siellä edes sen sinapinsiemenen verran.