"Anna minulle veden tyyneys ja kiven lujuus, mutta kiven kovuudelta varjele minua, Jumala". Nämä säkeet luin Anni Korpelan ja Onni Terävän runo-ja kuvateoksesta: Jos ihmisestä laulun tekisin. Runon otsikkona on: Kiven kovuus.
Olen joskus elämässäni pysähtynyt miettimään, mitä tarkoittaa Raamatun sana:"Laupeutta minä tahdon, enkä uhria". Ja silloin "joskus" kun näitä asioita mietiskelin, myöskin oivalsin tämän lauseen merkityksen. Se avasi minulle aivan uusia näköaloja. Nyt tämä lukemani runo puhuu justiinsa aivan samasta asiasta.
Siis siitä kuinka me suhtaudumme lähimmäisiimme elämän eri tilanteissa. Raamatussa tästä on hyvänä esimerkkinä Jeesuksen kertoma vertaus laupiaasta samarialaisesta. Myöskin ihan vain hyvä sana ja ymmärtävä katse "tässä ja nyt"lähimmäistämme kohtaan vaikuttaa paljon, niin meidän omaan kuin lähimmäisemmekin elämän laatuun.
Emme me voi tekemällä ja suorittamalla palvella Jumalaa. Sillä Raamattu sanoo, että kaikki meidän parhaimmatkin tekomme ovat hänen edessään niinkuin "saastainen vaate". Samoin meidän "muka uhrimme" ovat usein vain uhrautumista omien itsekkäiden pyyteittemme ja tarkoitusperiemme saavuttamiseksi. Jumala ei odota meiltä uhria, ja mitä me voisimmekaan antaa Jumalalle siinä mielessä. kun päin vastoin hän itse on uhrannut oman itsensäkin meidän puolestamme.
"Siinä on rakkaus- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi". 1 Joh. 4:10.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti