tiistai 4. elokuuta 2015

Kultaomenia hopeamaljoissa


 Pastorimme Seppo Virtanen käsitteli eräässä pyhän saarnassaan puhumista, lähtökohtanaan 3Moos. 20:6. Tässä kohdassa Mooseksen piti puhua kalliolle saadakseen siitä vettä janoiselle Israelin kansalle erämaa vaelluksen aikana. Tämä kallio kenelle Mooseksen käskettiin puhua, oli Kristus, joka heitä kaiken aikaa seurasi. Hän on myös se sama Kallio, jonka varaan meitäkin kehoitetaan rakentamaan elämämme. Sillä muuten me rakentaisimme hiekalle ja hiekalle rakennettu talo, kuin myöskin vertaus kuvallisesti hiekalle rakennettu elämä, tulee ennen pitkää sortumaan. Siis, meidän tulee puhua asioitamme Jeesukselle, ei vain rukoilla, vaan puhua hänelle aivan normaalisti. Mutta myöskin perheen keskellä meidän tulee  puhua asioita, sillä monet väärin käsitykset syntyvät juuri siksi, kun ei puhuta ja keskustella tarpeeksi.  Sanotaan, että "suomalainen mies ei puhu, eikä pussaa". Varmaan tässä on parannuksen teon paikka myöskin meillä naisilla. Sana sanoo, että: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" ja "Älkää antako auringon laskea vihanne yli". On paljon helpompaa selvittää asiat puhumalla heti selviksi, kuin että pääsee kertymään aina vain lisää ja lisää uutta selvittämistä vaativaa  asiaa vanhan päälle. Juuri puhumallahan asiat selviävät myöskin perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.
Kohta tämän edellä kertomani jälkeen meillä poikkesi eräs ammattimies tekemässä pienen korjaus homman ja jäimme keskustelemaan hänen kanssaan teekupin ääressä. Kesken kaiken mies muisti soittaa vaimolleen ja kertoa mihin aikaan hän on tulossa kotiin. "Hei rakkaani", hän aloitti puheensa, aivan kuin se olisi kuulunut hänen jokapäiväiseen arkikielen käyttöönsä. Ja uskon hyvin kuuluvankin, sillä yleisemminkin on tiedostettu tämän jo vanhemman pariskunnan sujuva yhteiselo.
Nämä kaksi asiaa nivoutuivat mielessäni yhteen, aivan kuin toinen toisensa jatkumona, siksi sijoitin ne saman otsikon alle.
 "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat". Sananl. 20:11.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti