sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Vaalityötä


                                           
Kävin kaupalla ja osuin paikalle sopivasti pieneen kansankokoukseen. Ainakin kolmen eri puolueen
ehdokkaat siinä mainostivat kukin omaa puoluettaan. Eräs naapurini ojensi minulle muovipussissa pikkuleivän saatesanoilla; että he ovat vaihtoehto.
Toinen puolue tarjosi maistuvat kahvit vastaleivotun pullan kera. Nautin kahvista, vaikkei varsinainen kahvi aika ollutkaan ja keskustelin mielenkiinnolla ennestään minulle tuntemattoman ehdokkaan kanssa.
Kolmas ehdokas oli sitten lähikoulun opettaja, joka oli juuri edellispäivän aamuna soittanut minulle erään oppilaansa asiasta. Syystä, että tämä kyseinen tyttö sattui juuri sinä aamuna olemaan meillä (mummolassa) vauhtia ottamassa koulupäivään.
Hän tarjosi karamellin ja hänen kanssaan juttelimme kouluasioista. 
Yhdelle näistä kolmesta tulin sanoneeksi, että jos en nuoresta lähtien olisi ollut uskossa, olisin saattanut alkaa harrastaa vaikka politiikkaa. Usko Jeesukseen ei tosin sulje sitäkään elämän aluetta sivuun, vaan minun elämäni on täyttynyt niin monesta muusta asiasta, että "rajansa kaikella".
Tällä hetkellä koen olevani varsin epäpoliittinen henkilö. En seuraa politiikkaa juuri ollenkaan, mutta äänestämässä kyllä käyn.
Koti matkalla huomasin yhtäläisyyden näiden ajallisessa vaali työssä olevien henkilöiden ja itseni välillä. He hoitavat tämän ajallisen kotimaamme asioita ja minä sen sijaan saan Jumalan armosta olla taivaallisen valtakunnan edustajana. Tehdä "taivaallista" vaalityötä yhtenä vähimmistä tai ehkä jopa kaikkein vähin, mutta silti.
Kunpa me kristitytkin hoitaisimme yhtä innokkaasti, kuin kuntavaali ehdokkaat omaansa,  tätä taivaallista pestiämme.
Taivaan valtakunnan hallitsija on kuningas ja se on rakkauden valtakunta. Hallitusmuoto ei suinkaan ole demokratia vaan kuningaskunta ja siellä ovat voimassa oikeudenmukaiset kuningaskunnan lait. Sen rajat ovat meidän silmiltämme näkymättömissä, sillä ne kulkevat sydämeltä sydämelle.
Ja kun viimeinen sydän on voitettu Jeesukselle ja hän on näin saanut astua Jumalan pojan iankaikkiseen valtakuntaan, sillöin saapuu herrojen Herra ja Kuningasten kuningas. Tapahtuu kauan odotettu Jeesuksen toinen tulemus.
Tämä voi jonkun mielestä tuntua naiivilta uskolta, mutta lasten kaltaisiksihan meidän täytyisi tullakin päästäksemme sisälle Jumalan valtakuntaan
😊 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti