Seppä Filemo

Kai tunnet sä Seppä Filemon? Kylän laidalla pajansa vielä on.

Hän valoi vaskea, takoi rautaa. Ja veisti hirttä ja höyläsi lautaa

Kaikki kylällä sanoivat: ”Filemo,  hyvä mies, hyvä seppä on.”

Joka aamu, se kuului asiaan, seppä Filemo silmäili Bibliaa.

Hän piirsi karttoja Danielista,  pedon sarvista, merkeistä punaisista.

Ihan tarkkaan hän laski kynällään, milloin saapuvi aikojen pää.

Ja niin hän kirjasta selväks`sai: lopun päivä on muuan perjantai.

Se on viidestoista ja toukokuussa, kun hiirenkorvalla lehti on puussa.

Oli varma ja vakaa tästä mies, sillä kyllä hän merkit ties.

Seppä Filemo kalkutti pajassaan, hoiti paljetta, raudoitti anturaa.

Otti kesken työnkin hän joskus tovin,  ja innostuksesta palavin povin

hän selvitti laskuja, karttojaan,  sekä loppua tulevaa.

Liekö uskonut kukaan, mut hymyillen,  moni katseli merkkejä piirrosten.

Joku kieltäjä tyrmäs ja sinkos torut:  ”Hyvä mies, puhut hulluja, heitä lorut.”

Mut ei järkkynyt Filemo. Kannastaan,   hän ei väistynyt tuumaakaan.

Niin saapui kevät ja leudot säät.   Oli tulleet jo linnut ja menneet jäät.

Oli huomenna päivä se toukokuun,  kun pasuuna raikuisi enkelin suun,

ja se hetki, suuri ja viimeinen,  päässä kaikkien päivien.

Oli ”aattona” puoleen päivään vaa,n  seppä Filemo toimessa pajassaan.

Haki säilöstä parhaan hän verkanutun   ja sitten biblialäksynsä tutun

hän mielin vakain ja juhlavin,  alkoi kirjasta Danielin.

Joku tapasi tullessa illansuun    seppä Filemon luota veräjäpuun.

Kuin lapsi hän juhlaa varten eli  ja kädestä pitäen hyvästeli,

kun virkahti”huomenna, muistathan,  soivat pasuunat taivahan?”

tuli sitten se aamu, mut`ennallaan   maa tuntui kiertävän radallaan.

Joku lie ollut mielin aroin,  joku pilkkasuin tai hellävaroin

näin lausahti”Tänään juuri, kai, sepän kuulu on perjantai!”

Mut mökillä harmaalla Filemon   ihan hiljaista suurena päivänä on.

Ovi avoinna on, sen huomaa kyllä, mut savu ei kiertele kattoin yllä,

ja turhaanpa tuttua kulkijaa    pajapolulle varrotaan.

Kun päivä on puolessa kuullahan:  seppä Filemo ääreltä Biblian

on läydetty kuoleman satuttamana, mut Danielista on auki Sana

Sydän viime lyöntinsä yllättäin    on lyönyt ja väsynyt näin.

Näki kaikesta hetkensä viimeisen     oli ollut hän ääressä karttojen.

Sepän kätensä karhea, hiukan musta,   piti vieläkin kiinni ennustusta

kuin ainutta, parasta aarrettaan, minkä omisti päällä maan.

 

Oli viidestoista ja toukokuu.  Kovin kauniisti hymyili lähtijän suu.

Ihan niinkuin sen, joka päässyt on voittoon,   joka herätä sai sen pasuunan soittoon

jota vartos hän, jota odotti hän   kuin tuloa ystävän.

                           

Kovin hiljeni joukkio vähäinen,  jonkun lausuissa tämmöisen totuuden:

”Oli viisaampi meitä hän, nyt sen näen.  Lyönyt kuolema häntä ei yllättäen

kuin monia, joilla enemmän on,  kuin talentti Filemon.”