Kesän muisto tämäkin.
Oli ihana yllätys saada eks miniäni oikein yö kylään meille. Monia, monia vuosia on kulunut hänen ja poikani avioerosta. Silloin jokainen perhekuntaamme kuuluva kävimme surutyötä läpi kukin omalla tahollamme ja tavallamme. Elämä kuitenkin menee vauhdilla eteenpäin. Nyt katson ikkunasta, kun miniäni nousee autoonsa ja odotan katsooko hän vielä ikkunaan ajatuksenani heilauttaa kättäni. Näin tapahtuu ja heilautamme kumpikin kättämme hyvästiksi. Tahattomasti silmänurkkaani puristuu kyynel. Tässä vaiheessa ajatukset päässäni seurasivat toisiaan ja yritän saada näitä ajatuksiani ja tuntojani kirjattua tähän blogini sivulle. Eli tähän maailman aikaan, kun näitä eroja väistämättä tapahtuu niin yleisesti ottaen, sanoisin mielipiteenäni, että vaikka pariskunnan sukset niin sanotusti menevät ristiin niin ei se tarkoita sitä, että meidän muiden tulisi rikkoa suhteitamme näihin entisiin perhekuntalaisiimme. Itselleni on jäänyt näitä eks niitä ja eks näitä. yhtenä juuri tämä miniäni jonka olen juuri hyvästellyt. Ystävyys on kallis lahja ja sitä kannattaa vaalia kuin "kukkamaata." Vaikka silloin, kun asiat ovat vielä kipeitä ja on pidettävä välimatkaa niin yhteyttä ei pitäisi silti rikkoa. Lääke aina ja kaikkeen on anteeksi antaminen. Se toimii. Mennyttä elämää ja muistoja emme voi pyyhkiä pois emmekä aina kokonaan unohtaa, mutta niiden kanssa on vain opittava elämään. Niitä ei saa jäädä niin sanotusti märehtimään. Anteeksi antaminen täytyy järjen tasolla päättää eikä siinä silloin ole tunteilla mitään tekemistä. "Aika parantaa haavat" ja "kultaa muistot" sekä myöskin "haalistaa". Elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti