tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulun ihme




 Viime vuosina seurakunnissamme on yleistynyt musiikin ja näytelmän avulla kertoa; "aikamatka ensimmäiseen Jouluun."
Siinä lähdetään liikkeelle historiamme alusta ja kerrotaan lyhyesti ihmiskunnan eri vaiheita luomisesta alkaen.
Monet koulut vievät oppilaitaan katsomaan näitä esityksiä ja niistä on tullut hyvin suosittuja.
 Lapset ovat ihmetelleet sitä, että "mistä ne porfeetat tiesivät kertoa Jeesuksesta jo paljon ennen hänen syntymäänsä.
 Esim. profeetta Jesaja ennusti n. 700 vuotta aikaisemmin, että Jumala lähettää poikansa tähän meidän maailmaamme.
 Jesaja 7:41 sanoo: "Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel."
  Jeesuksen nimi  Immanuel merkitsee "Jumala meidän kanssamme."
"Hän tuli meidän tähtemme köyhäksi, että me hänen köyhyydestään rikastuisimme" (2 Kor. 8:10)
 Tästä kertoo seuraava hyvin koskettava runo, jonka tekijä on jäänyt hämärän peittoon.

Jo valvoo Maria majassaan,/ käy Jeesus untaan kertomaan./ Mä olin kuningas - olinhan?/ Sain puvun ylleni kauneimman./ Sen viitta välkehti purppuraa,/ mä kannoin kultaista valtikkaa./ Myös jaloruusuista kruunun sain,/ ja kaikki täyttyi, kun pyysin vain./ Mut sitten, äiti, sä kuulehan,/ sen veivät kultaisen valtikan,/ ja viitta kirjottu purppuraan/ vaihtui vaippahan karkeimpaan./ Ja kun kruunu päästäni riistetään,/ jää okaat otsaani viiltämään./ En silloin kuningas ollut en,/ vain köyhä puusepän poikanen./ Mut, äiti, miksi sä vavahdit/ ja kyynel silmässä kuuntelit?/ En kuninkaaksi mä tahdokkaan,/ en lähde luotasi milloinkaan./ Ja äidin polvelle painuu pää,/ äiti hiljaa kutreja silittää./ Ei unta mieti hän enää lain,/ kun silmin seestyvin virkkaa vain:/ - Niin, lapsi, millainen liekin tie,/ se Isäsi kotiin vihdoin vie./

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE.

Annetaan. Jeesukselle tilaa ja sijaa hänen omissa syntymäpäivä  juhlissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti