sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Rinnalla kulkija

Parsin aamutuimaan villasukkia ja samalla ajatukseni ehtivät kiertää monissa eri asioissa ja tapahtumissa. Ajatuksiani hallitsivat ystäväni ja sukulaiseni, joita suru oli kohdannut heille läheisen ihmisen kuoleman johdosta. Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana olin saanut kolme eri kertaa osallistua hautajaisiin. Olla mukana saattamassa heidän rakkaitaan viimeiselle matkalle.  Ja myötä elää heidän suruaan ja kaipaustaan, samoja tunteita itsekin kokien.  
Jumala sanassaan kehoittaakin meitä itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa ja tällä tavalla osallistumaan lähimmäistemme eri elämän tilanteisiin. Olla näin ikäänkuin rinnalla kulkijoita tai vierellä kulkijoita. Kumpi nyt sitten lieneekään osuvampi ilmaus.
Sain sukistani selvät reiät parsittua umpeen, kun huomasin niissä vielä sellaisia "hiuki" kuluneita kohtia, joita olisi hyvä vielä langalla vahvistaa. Näin ehkäistä  uusien reikien nopeaa syntymistä.
Nyt tässä vaiheessa huomasin voivani vetää yhtäläisyys merkit ajatusteni ja työni välille.  Nimittäin sillä on merkitystä, osaammeko ottaa osaa lähimmäisemme elämän kulkuun ja auttaa silloin, kun näemme hänellä olevan vaikeuksia elämässään.
Suomalainen sananlasku sanookin: Auta miestä mäessä, eikä mäen alla. Kumpa meillä olisikin näkevät silmät tässä kohtaa ja rohkeutta ja viisautta antaa apuamme lähimmäisillemme silloin, kun he apua tarvitsevat. Ja näin "vahvistaa"heidän elämäänsä ja ehkä estääkin erilaisia "rikki menemisiä." Raamatussa muuten luvataan, Jaak.1:5 että jos joltakin teistä puuttuu viisautta, niin anokoon sitä Jumalalta. Jeesuksen kertoma vertaus Laupiaasta samarialaisesta osoittaa, kuinka tärkeätä on auttaa kohtaamaamme apua tarvitsevaa ihmistä. Sillä juuri hän on tämä lähimmäisemme ja hänen elämänsä muuttumista edes hieman helpommaksi voimme näin olla edesautttamassa.
                                                 

                                                             
                               Hiljaa

1.
Hiljaa, ystävät, hiljaa,siellä vaeltakaa                   
missä suru ja murhe portille kolkuttaa,                                                                                              
missä taakkojen alle uupuvat sydämet,                        
missä itkien käyvät vaivatut ihmiset.                           

2.
Ken on tuskien tuttu, kyllä hän tietävi sen,           
siipehen satutettu arka on lintunen.                              
Yhtä se toivoo, pyytää;paikka jos pieni ois,                 
minne tuulilta maailman turvaan paeta vois.                
 
3.
Älkää ankarin käsin sattuko sydämeen,
jonka harpussa soivat sävelet särkyneen.
jollet sa ruokoa maasta korjata turvaan vois,
jätä se Mestarin huomaan, väisty vaieten pois!

4.
Ei ole helppoa kantaa ristiä ihmisen.
Työläs on taakkojen alla kulkea nauraen
Siksi, ystävät, hiljaa siellä vaeltakaa,
missä elämän murhe portille kolkuttaa.
                                                       
                                                          Vilho Rantanen                                                                                             
                      

2 kommenttia:

  1. Kuinka usein me saamme iloita ystävistä ja heidän ystävällisistä sanoista niin monta kertaa ja saada rakentua myös yhteisestä uskosta ja sen tuomisesta voitoista ja ja toivon ovi on aina auki ja sitten vielä paras hetki ,kun olemme Herran kanssa kahden ja jaamme hänen kanssaan pyyntöä ja ja hiljaista rakkautta koemme ja ovi aukeaa taas ja armo koskettaa ,kiitos ja siunausta,keijo södertälje




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijo. En sulle silloin aikanaan huomannut vastata. Nämä kaikki asiat oli silloin alkuun minulle niin uutta, etten osannut. Nyt vuosien jälkeen kiitän kommenteistasi. Siunausta sinulle, t. Asta

      Poista