perjantai 23. toukokuuta 2014

Matka muistojen maisemiin

Ihmettelen, kuinka paljon yhden päivän matka saattaakaan herättää entisiä muistoja kuin myöskin synnyttää uusia muistoja ja uusia ajatuksia. Saimme mieheni kanssa kutsun Kauhajoelle ja siellä mieheni entisen naapurin pojan kirjan julkistamis tilaisuuteen. Matkalla  oli mukava katsella ennen niin kovin tutuiksi tulleita maisemia. Kävimmehän me nuorina ollessamme ja mieheni vanhempien vielä eläessä useinkin lastemme kanssa Pohjanmaalla, mummolassa. Tie oli tuttua, moni asia oli vuosien saatossa muuttunut. 
Itse kirjan julkistamis tilaisuus oli upea juhla. Tämä kirja, Vastuu, on tämän naapurin pojan omaelämäkertaa. Toissa kesänä julkaistiin ensimmäinen osa, Kutsu. Ja onhan se ihan loogista, että ensin Jumala kutsuu ja sitä seuraa sitten automaattisesti vastuu. Edellyttäen, että otamme kutsun vastaan suurelta kutsujalta. Näin juuri tämän naapurin pojan kohdalla oli tapahtunut.
Jumala kutsuu ihan tavallisia ihmisiä. Hän myöskin varustaa siihen työhön, mihin hän itse kunkin kutsuu. Meille jää vastuu tehtävämme (leiviskämme) hoitamisesta. Ja tehtävän hoidettuamme saamme sanoa, niinkuin Raamatussa sanotaan Luukas 17:10,  Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa:  "Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.
Näin on tapahtunut myöskin tämän kyseisen henkilön elämässä. Kannattaa hankkia ja lukea nämä elämäkerta kirjat, Kutsu ja Vastuu. Kirjoittaja on Eero Pokela ja kustantaja, on Väyläkirjat  www.vaulakirjat.fi Kaikki tulot kirjasta menee 100%:sti. Humanitääriseen Idäntyöhön.Tähän Idäntyöhön voi tutustua esim. Sähköposti: hum.idantyo@gmail.com    Kotisivu:www.humanitaarinenidantyo.fi   kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti