Mestarin odotus

Joululaulun sanoin esitämme itsellemme ja lähimmäisillemme toiveen. "Oi jospa ihmisellä, ois Joulu ainainen", Vanhan sanonnan mukaan taas, "Hyvä Tuomas Joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi". Mietitäänpä, loppuuko Joulumme Nuutin päivään, vai saako Joulu kohdallamme jatkua ainaisesti.
Ennen Joulua vietettiin kirkkovuodessa adventin aikaa. Siis Joulun ja Jeesuksen odotuksen aikaa. Hän tuli tänne maailmaan eri tavalla, kuin ihmiset osasivat odottaa.
Hän syntyi halpana tallin seimeen, niin että monet eivät tunnistaneet häntä siksi, kuka hän todella oli. Messiaaksi ja maailman vapahtajaksi. Raamattu kertoo, että  "Hän tuli nöyränä, ratsastaen aasin varsalla." Ja että: "Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan". Teksti jatkuu: "Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi okeuden, (vanha käännös sanoo voiman) tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä". Joh.1: 11,12.   Monesti Hän kolkuttaa sydämemme ovella ja haluaisi tulla elämäämme ja sydämeemme sisäpuolelle asti.  
Tänä päivänä saamme kohdata hänet kärsivissä lähimmäisissämme. Tunnistammeko me Häntä heissä?
Tästä aiheesta on tehty hyvin osuvasti sanoitettu laulukin, missä suutari odottaa mestariaan, joka on luvannut saapua hänelle kylään.

                              
 Suutari odotti mestariaan saapuvaksi henkilökohtaisena vieraanaan, mutta hän saapuikin apua tarvitsevan lähimmäisen hahmossa, vielä jopa kolme eri kertaa.     
Seuraavan kerran, kun Jeesus saapuu maan päälle nähtävällä tavalla, Hän saapuu Kunnian Kuninkaana ja Herrain Herrana. 
Mm. 1.Tess: 4: 16-18. kertoo asiasta näin. "Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin.
 Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
  Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla". Amen.      

Hyvyyden voima

"Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa ihmeelliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt". Näin runoili Dietrich Bonhoeffer ollessaan keskitysleirillä. Mekin saamme käydä uuteen Joulun aikaan. Jatkuvasti median tietoisuuteemme tuomat viestit maailmalta kaikesta inhimillisestä kärsimyksestä, aiheuttavat meissä pelkoa ja ahdistusta. Luonnon järkkyminen, sodan uhka eri puolilla maailmaa ja pakolais virrat ovat tätä päivää. Annetaan tämän kaiken rauhattomuuden keskellä itsellemme aikaa hiljentyä Joulun sanoman äärelle. Joulu on iankaikkisen valon ja rauhan juhla tänä vuoden pimeimpänä aikana. Joulu on elämän juhla tässä "kuoleman varjon" maassa. Jeesuksen Kristuksen, seimen lapsen synnyin juhla. Jumalan  hyvyys ja rakkaus on voimakkaampi kuin maailmassa vallitseva pahuus. "Sillä täydellinen rakkaus karkoittaa kaiken pelon" Saamme laulaa edelleen laulun sanoilla.
"Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa" Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa". Jeesus sanoo sanassaan omillensa "Maailmassa teillä on ahdistus, mutta minä olen voittanut maailman, olkaa turvallisella mielellä".
Dietrich rukoilee laulun sanoin: "Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä, kuulemme kansasi jo laulavan".
Vajaan vuoden kulutua tästä hän, Dietrich Bonhoeffer, sai astua toiseen maailmaan, siihen Jumalan valmistamaan ikuiseen Jouluun.  Laulu päättyy sanoihin: "Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin."
                                 Siunattua Joulun aikaa!

Kunnnia Jumalalle korkeuksissa.......

Tämän kertaisen blogi kirjoitukseni otsikon sanoja olemme tottuneet kuulemaan Joulun aikaan.
Mutta entäpäs sitten kaksi seuraavaa Raamatun lausetta?
"Te otatte kunniaa toinen toiseltanne".  Ja: "Te huudatte Herra Herra, mutta ette tee niinkuin minä sanon". Nämä kaksi lausetta olivat tänä "aamuna"  herätessäni mielessäni. Tosin kello oli silloin 3 yöllä, vaikka "vekkaristani" katsoinkin sen olevan jo viisi. Niinpä sitten puin itseni ja tulin tänne alakertaan. Nukumme nimittäin yläkerrassa, niinkuin vanhassakin kotona teimme.  Kirjoitin nuo tärkeät lauseet heti tähän koneelle, etten unohtaisi niitä ja mietin tähän otsikkoa. Mieleeni tuli tuo enkelten ylistys Jumalalle Betlehemin kedolla, Jeesuksen synnyin yönä.  "Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken. joita kohtaan hänellä on hyvä tahto".
 Nyt esitän tässä kysymyksen ensin itselleni ja sen jälkeen teille, blogi ystäväni. Olisiko maailmassa rauha, jos me kaikessa tekisimme niinkuin Jeesus sanoo? Antakaamme kiitos ja kunnia hänelle, "jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä". Hänelle, jolle kiitos ja kunnia oikeasti kuuluu..

"Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa"

 "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa" Tämäkin hyvä sana ja ajatus löytyy Raamatusta. Jo aikaisin aamulla tuo lause,  nousi jostakin alitajunnastani mieleeni. Siihen ei vaikuttanut mikään asia yhteys, niinkuin voisi kuvitella.Olin tavanomaisella aamulenkilläni ja se oli, näin ymmärrän, Jumalan puhetta minulle.  Jumala puhuu meille paljon juuri sanansa kautta. Aloin miettiä, mitä tuo sana merkitsee omalla kohdallani ja mitä lähimmäisteni kohdalla. Millainen ihminen on "laupias ihminen"? Mietin sitä, että millainen tämä maailmamme olisi, jos me ihmiset enemmän osoittaisimme laupeutta toinen toisillemme.  Me arvostamme niin paljon monia muita asioita elämässä, mutta Jumalan sanan mukaan ihaninta ihmisessä kuitenkin on hänen laupeutensa.
Tulin kotiin ja aloin tutkia, mitä Raamattu sanoo laupeudesta ja nimen omaan Jumalan laupeudesta.(internet on hyvänä apuna) Olen monesti törmännyt siihen, kun ihmiset yleensä muistavat Vanhasta testamentista Kaikkivaltiaan Jumalan tuomion Jumalana. Esim. 2 Moos.5 ja 6 jakeet. Siitä yleensä  muistetaan ulkoa vain näiden kahden jakeen alkuosa, mutta on jätetty pois muistista tuo, mitä siinä sanotaan Jumalan laupeudesta. "Sillä minä Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni".
Löysin äkkiseltään myös psalmin 103, joka melkein kokonaisuudessaan puhuun Jumalan laupeudesta. Sen ala otsikkona onkin "Herra on laupias ja armahtava".
Kirjoitan siitä tähän  jakeet 2, 3 ja 4: "Ylistä Herraa minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa kaikki syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sairautesi. Hän lunastaa sinun elämäsi turmiosta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella".

Itsenäisyyspäivä

Saamme jälleen viettää itsenäisen Suomen itsenäisyyspäivää. Paavali kehoittaa meitä 2 Tim.1,2 rukoilemaan kaikkien ihmisten puolesta. "Kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Kuninkaiden, ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti".

Mummon "virkatehtäviä"

Menneellä viikolla minulle tuli muutamaksi päiväksi osalleni näitä mummon "virkatehtäviä". Petteri oli sairastunut flunssaan ja saanut kuumetta, joten hänen piti viettää kotona muutamia päiviä.
Jätin väliin näitä omia menojani, mm. Raamattupiirimme kokoontumisen torstaina. Perästäpäin kuulin, että siellä oli kovasti pohdittu ahtaasta portista sisälle käymistä.
 Sain viettää muutaman rattoisan ja  rauhallisen päivän lapsen lapseni kanssa. Sain tutusta hänen ja samalla myöskin koko perheen arkipäivän elämän menoon. Petterin mielestä ne päivät tietysti saattoivat tuntua pitkiltä, vaikka hän ei erikoisemmin  näyttänyt sitä päälle päin. Kuumetta piti kuitenkin mitata, että josko "vaikka huomenna jo pääsisi kouluun".
Äänekäs vilske alkoi päivän siinä vaiheessa, kun pikkusisko tuli äidin tai isän mukana päiväkodista kotiin. Siinä tuli kattavasti selitettyä, mitä päiväkodissa oli päivän mittaan puuhattu. Mitä oli syöty, mitä leikitty ja mitä askarreltu, ym. levättykkin oli oli jossakin välissä.
Tällä lapsella on pienestä pitäen ollut sana hallussa. 5-vuotiaan Reetan sanavarasto on ihmeteltävän laaja. Tyttö on oikein sellainen pieni "tärppästikkeli", mitä se sana sitten sisällään pitääkin, riippuu jokaisen omasta mielikuvituksesta. Ei isovelikään mikään erikoisen hiljainen ole. Hän on sellainen, kuin eräs isä taannoin kuvaili omaa, jo edesmennyttä poikaansa. "Ei puhu liikoja, mutta puhuu kuitenkin tarpeeksi".
Minulla oli todella mielenkiintoinen viikko saadessani elää hetken nykypäivän lasten ja nuorten aikuisten elämää seuraten. Tuntuu siltä ettei siitä ole kuin hetken aikaa, kun itse elin noita samoja ns. ruuhka vuosia. Nyt tunnen jälleen eläväni sitä elämäni "parasta aikaa", niinkuin täällä Pälkäneellä on se iskulause.
Ei silti, lapsuuskin oli minulla onnellinen ja siten myöskin "parasta aikaa", samoin myöskin ne ns. "ruuhkavuodet" olivat onnellisia, sillä silloinhan se elämä on parasta ollut, kun se on "työ ja vaiva ollut". Näin on joku viisas tullut sanoneeksi ja allekirjoitan senkin.
Ja vielä,  Jumalaan uskovalla "paras on vielä edessäpäin", niinkuin sanassa sanotaan, että: "Vanhurskaan tie on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään saakka". Sananl. 4:18.
 

Iloitkaa aina Herrassa

Jumalan sana, Raamattu on täynnä meille annettuja hyviä ja tarpeellisia kehoituksen sanoja ja ohjeita. Taannoin kirjoitin aiheesta, kurinalaisuus ja minun piti vielä myöhemmin palata pariin muuhun asiaan. Nyt annan itse käytännön esimerkin siitä, mitä seuraa, kun ei tottele seuraavia kehoituksia, joista minun piti silloin vielä kirjoittaa.: "Älkää olko harrastuksessanne veltot" ja "älkää olko leväperäisiä". En osaa enää palata tuohon aiheeseen.
Nyt on mielessäni uusi kehoitus Raamatusta. Fil. 4:4 "Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon, iloitkaa". Luin aamulla päivän tunnussana kirjastani mm. näin: "Jokaiseen päivään mahtuu jotakin sellaista, mistä sinulla on oikeus olla kiitollinen ja iloinen.
Eilen ilahduin valokuvista, jotka posti toi lapsuuteni ajan naapurin tytöltä. Kuvat toivat mieleeni keväisen retkemme hänen sisarensa luona Kotkassa. Seurassamme oli myöskin tyttöjen ikäinen serkkuni, joka meillä kesää viettäessään tutustui myöskin naapurimme lapsiin. Siihen Kotkassa vietettyyn päivään sisältyi paljon muistoja, kun yhdessä palasimme lapsuutemme "kultaisiin päiviin". Sain päivän elää muistoissani lapsuuteni kodissa Haavistossa, jota sitä nimeä enää harvemmin kuulee käytettävän. Monia naapureita vielä puhutaan yleisesti paikan nimellä.
Ajattelen ja muistelen kiitollisena noita päiviä. Minä, joka en omistanut nuorempia sisaruksia, sain tähän puutteeseeni korvausta naapurin 5-päisestä sisarus katraasta. Minä, jolta puuttui kokemus pienempien hoivaamisesta, sain tätä kokemusta automaattisesti arki elämässä leikkiessäni ja yhdessä  ollessani näiden pienten sisaruksien, kahden pienen tytön ja kolmen vielä pienemmän pojan kanssa.
Monesti ehkä myöskin pelon sekaisin tuntein kohtasin heidän kanssaan eri tilanteita. Tulin huomaamaan, kuinka lapset suhtautuvat kuitenkin kaikkeen hyvin luonnollisesti ja hyväksyvät toisen ihmisen, kokemattomankin, antaman avun jokaisessa eteen tulevassa tilanteessa.
Nyt melkein kuusikymppisiä sisaruksia kuunnellessani ja katsellessani ja heidän eleitään seuratesani sain muistella myöskin heidän vanhempiansa. Isää, joka oli humoristinen, jäyhä hämäläinen maanviljelijä ja äitiänsä, joka oli iloinen ja ystävällinen karjalainen.
Olen kiitollinen koko heidän perheensä kuulumisesta lapsuuteni ja nuoruuteni vuosiin.
Mutta nyt muistoista jälleen tähän päivään. Psalmin kirjoittaja sanoo: Ps. 118:24, "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä"!

Israel

 Olen jo pidemmän aikaa ajatellut kirjoittaa Israelista ja juutalaisesta  kansasta. Yleensä seuraan hyvin vähän uutisia mistään lähteestä, mutta pienelläkin seuraamisella teen silti huomioita tämän päivän tilanteesta meillä ja muualla. Yksi asia, mikä kiinnittää erityisesti huomiota on Israelin tilanne. Meidän olisi hyvä koko ajan nyt tiedostaa se, että Israel on Jumalan valittu kansa, jonka Jumala valitsi omaksi kansakseen. Raamattu sanoo, että Israel on Jumalan silmäterä. Sitä, joka Israelia siunaa, sitä Jumalakin on luvannut siunata ja joka Israelia kiroaa, niin sitä samoin Jumalakin on kiroava.
Meidän tehtävämme on siunata Israelia ja rukoilla sen puolesta. Ajan merkkinä on huomion arvoista se, että Jumala kokoaa omaisuus kansaansa jälleen omaan maahansa.
Olemme meillä juuri lukeneet isännän kanssa Mooseksen kirjasta näistä Israelin kansan syntyvaiheista vaiheista. 1. Moos. 12:1-3 kerrotaan kuinka Jumala kutsui Aabrahamin. "Herra sanoi Abramille. "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinua ja teen nimesi suureksi, ja sinä tulet olemaan siunauksena.
Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuksi kaikki maan sukukunnat".
Ja edelleen: 1 Moos. 13:14-15. "Herra sanoi Abramille sen jälkeen, kun Loot oli eronnut hänestä: "Nosta silmäsi ja katsele siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka sinä näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi".
 
Tuli mieleeni muutaman vuoden takainen video Jumalan omaisuuskansan vaiheista Ulla Ingman -Ronkaisen kirjan pohjalta. Se kestää n.1,5 tuntia, ja on sellainen tieto isku Israelin kansan vaiheista, että kannattaa tämä aika varata ja katsoa ja kuunnella tämä video. Yleensä media antaa kovin yksipuolisen kuvan lähi-idän tilanteesta Israelin vahingoksi. Niinkuin Peter Ronkainen tällä videolla sanookin, niin Israel kuvataan usein pikemmin sortoa harjoittavana miehittäjänä, kuin olemassa oloaan puolustavana kansana.Videon ensi esitys on ollut vuonna 2012, joten juutalaisen kansan lukumäärät Israelissa ja muualla ovat tämän kolmen vuoden aikana muutttuneet.
Tämä video löytyy, kun laittaa haku tekstiksi. Tv 7 arkisto, Valittu vainottu kansa,  Ulla Ingman- Ronkainen ja Peter Ronkainen.



                                                               



                                                                           



                                                                            


                                                                           

Hyvää isänpäivää!

Tänään on isän päivä. Haluamme muistaa ja ilahduttaa isiämme. Muistelemme myöskin heitä, jotka aikain saatossa ovat jo edesmenneet. Tämä on aivan oikein.
Haluan tähän heittää ajatuksen siitä, että muistaisimme myöskin Taivaallista isäämme.
Muistin virkistämiseksi kirjoitan tähän Jeesuksen opettaman Isä meidän rukouksen sanat, kun opetuslapset pyysivät : "opeta meitä rukoilemaan".
 Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Olen kiitollinen Koskenvesan Marjatalle siitä, että olen oppinut tämän rukouksen sanasta sanaan ulkoa, sillä hänen vetämässään Raamattupiirissä vapaan rukouksen ohella, luemme joka ainut kerta tämän Herran rukouksen. Sinälläänhän sillä ei ole mitään merkitystä, jos sana järjestys tai sanojen muoto vaihtelee, tärkeintä on sydämestä lähtevä rukous.
                                           HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ.
          

Vielä harrastuksesta

Mielessäni oli muutamia Raamatussa esiintyviä painavia sanoja ja kehoituksia meille elämän ohjeeksi. Tällaisia kuin: "Älkää olko harrastuksissanne veltot"," älkää olko "leväperäisiä" ja vielä kolmantena kehoitus "kurinalaisuuteen".
Tulin "perumapäälle" ja aikomukseni oli jättää aiheesta kirjoittamatta. Yllätyin, kun en saanut luonnosta poistettua voidakseni kirjoittaa muuta siihen tilalle. Syykin selvisi. Olin sen huomaamattani jo julkaissut.
Siis takaisin asiaan. Nämä kehoitukset koskevat niin hengellistä kuin myöskin luonnollista elämäämme. Jumala on luonut koko ihmisen, johon kuuluu sielu, henki ja ruumis ja jokainen osa alue meissä on Hänelle tärkeä. Ruumiimme on luotu tätä aikaa varten ja sen hyvin vointi on tärkeätä, voidaksemme nauttia liikunnasta, tehdä työtä ja elää yleensäkin normaalia elämää. Samoin meidän on huolehdittava myöskin lapsistamme sairaistamme ja vanhuksistamme, jotka meidän apuamme tarvitsevat. Tämä kaikki vaatii meiltä kurin alaisuutta, ettemme laimin lyö näitä asioita.
Mutta ruumis on luotu vain tätä aikaa varten, joka on suhteellisen lyhyt aika verrattuna iankaikkisuuteen. Se osa, mikä meissä on ikuista, on meidän henkemme, se halajaa Jumalan yhteyteen. Vain Hänessä henkemme tulee tyydytetyksi.
Minulla on tässä auki Jesajan kirja. Kirjoitan siitä luvun 39: jakeet 28-31, ja palaan myöhemmin noihin toisiin mainitsemiini  Raamatun kehoituksiin.
"Etkö tiedä, etkö ole kuullut:Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimatttomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat.
Mutta ne jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat, eivätkä näänny, he vaeltavat, eivätkä väsy".
 

harrastukset

Älkää harrastuksessanne olko veltot

Sählyä

Eilisen jälkeen olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi. Olin lähipiirini keralla seuraamassa ja  kannustamassa tyttären poikaani, 7-vuotiasta Petteriä sählypelissä Luopioisten Rego- hallissa. Petteri osallistui peliin kotikaupunkinsa Valkeakosken joukkueessa. Kysymyksessä oli turnaus, missä pelattiin eri joukkueita vastaan.
Oli ilo seurata lasten intoa pelata. Siinä pienet jalat saivat vipeltää monta askelta ja sählymailat heilua moneen suuntaan ja moneen kertaan.Väsymyksen merkkejä en lapsissa havainnut vielä iltapäivänkään kuluessa. No, näitä pelejä oli tietenkin edeltänyt monen monta harjoitus kertaa. Kentän laidalla raikui väliin pikku siskon ja serkkujen kannustus huudot Petterille. "Petteri, Petteri, Petteri, Petteriiiii !!!!!!!.......
Petteri sai joukkueensa mukana kokea niin voittajan iloa, kuin maistaa häviön "katkeraa kalkkiakin". Yksi ottelu päättyi tasapeliin.
Voittajan puolella on tiettävästi helppo hymyillä, mutta häviäminen vaatii opettelua ja harjoitusta.
Toivon lasten osaavan ottaa nämä pelit, niin kuin kaikki muutkin kilpailut leikkinä. Ajattelen tämän olevan oppia elämää varten, sillä eihän kukaan voi aina olla parempi kuin muut. Tämän tästähän me kohtaamme ihmisiä, jotka ovat itseämme parempia, kauniimpia tai muuten vain fiksumpia.
Vanha sananlasku, "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin", sisältää varteen otettavan neuvon.
On oikein hyvä, että meillä on hyviä harrastuksia. Niiden myötä saamme myöskin kavereita ja ystäviä.  Vielä lapsista puheen ollen, niin monasti koulukin menee hyvin juuri näillä harrastuksia omaavilla lapsilla.  Tiedän, että Petterikin voi sen todistaa.
Siis, tsemppiä ja hyviä harrastuksia vain etsimään, keneltä niitä vielä puuttuu.

Perhekerho

Aika tulee näyttämään olenko saanut uuden harrastuksen. Olen nyt kaksi kertaa käynyt pienen lapsen lapseni kanssa perhe kerhossa. Sinne ovat kaikki perheen jäsenet tervetulleita. Olin siellä nyt jo toisen kerran pienen, kohta puolitoista vuotiaan Konstan kanssa.
Tällä kertaa kerhon ohjelman teemana olivat enkelit, koska ensi sunnuntai on Mikkelin päivä ja silloin kirkossakin puhutaan enkeleistä. Heti alkuun meillä olikin pieni hartaus tilaisuus. Kerho täti soitti triangelilla kerho kirkon alkaneeksi, minkä jälkeen hän kertoi lapsille enkeleistä. Jeesuksen sanat lapsista ja enkeleistä loytyvät Matteuksen evankeliumin luvusta 18, jae 10: "Katsokaa ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä. Sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa katselevat aina minun taivaallisen Isäni kasvoja".
Lapset painavat yllättävän tarkastikin mieleensä heille opetettuja asioita. Muistan kuinka 6-vuotias pikku tyttömme (lapsen lapseni) katseli meillä erään kerran Janne Veston kokoamaa  kirjasta seurakunnan menneen vuoden tapahtumista. Siinä eräs kerhossa kuvattu tilanne toi hänelle mieleen myöskin asian, mistä silloin oli puhuttu. Siinä kuvassa oli kerhotäti kertomassa lasten ystävästä Jeesuksesta ja lapset istuivat piirissä hänen ympärillään. Näin olin muistiin merkinnyt pikku tytön kertomuksen: "Aikuiset keskustelivat yhdessä ja sitten heille tuli riita. Siitä, kuka menee ennemmin Jeesuksen luo temppeliin. Ja sitten tuli Jeesus ja sanoi. Kukaan ei ole tärkeempi kuin lapset. Niitä pitää hoivata ja rakastaa". Ajattelin silloin, "että hyvin oli tyttö kuunnellut"
Hartaus hetki oli sopivan lyhyt ja mielenkiintoinen,niin että lapset malttoivat sen ajan istua paikoillaan ja seurata mukana.
Sen jälkeen olikin leikin aika ja siihen oli varattu riittävästi aikaa. Välillä söimme maittavan lounaan. Ohjelmassa oli myöskin askartelua jonka aiheena oli tietenkin enkeli.
Vielä oli jäljellä hieman aikaa leikille ja lopuksi keräsimme yhdessä lelut niille kuuluviin paikkoihin.
Pari tuntinen oli vierähtänyt nopeasti ja erosimme toisistamme monia virikkeitä saaneina. Ei kun tapaamisiin jälleen viikon kuluttua.

"Nyt hetki"

Elämme "nyt hetkessä" ja joudumme tekemään koko ajan erilaisia valintoja, joko oikeita tai sitten, ikävä kyllä, teemme myöskin vääriä valintoja. "Nyt hetki" on myöskin se ohi menevä, ns. "hyvä tilaisuus", jolla on niin sanotusti vain otsatukka. Jos ei siitä otsatukasta käy kiinni silloin, kun se on kohdalla, niin siitä on myöhäistä tarttua enää kiinni, kun se on ohi mennyt, sillä takatukkaa ei ole.
Toivottavasti en tee aivan väärää valintaa, kun päätin kirjoittaa kokemuksiani lasten nukuttamiseen ym. liittyen. joka aihe on tämän päivän ajan pyörinyt mielessäni.
Luin aamulla erään pienen tytön äidin blogi kirjoitusta lapsen nukkumis vaikeuksista ja omasta väsymisestään. Myöskin kun asia on omassa perhekunnassammekin ajankohtainen, niin uskallan kirjoittaa omia kokemuksiani näistä asioista. Minun kokemukseni ovat jo neljännes vuosisadan takaa. ja katselen asioita nykyisin mummon vinkkelistä. Huomioidaan se, että olosuhteet ovat meillä kaikilla erilaiset ja lapset samoin kuin myös me itsekin olemme erilaisia. Minun kohdallani vielä sekin, että "aika kultaa muistot". Vertailua toinen toisiimme kuin myöskin lasten vertailua keskenään pitää yrittää välttää. Asioita voi myöskin tehdä monella tapaa oikein.
Itselleni eräs vanhempi (lapseton) henkilö antoi jossain vaiheessa sellaisen ohjeen, että illalla kannattaa koko perheen mennä  samaan aikaan nukkumaan. Silloin pieni lapsi tuntee itsensä turvalliseksi.
 Siinä vaiheessa meillä muistini mukaan oli neljä lasta. Mehän saimme sitten neljän välivuoden jälkeen vielä  uuden samanlaisen "katraan".
Heidän kohdallaan yritin pitää kiinni tästä ohjeesta, että kaikki yhtä aikaa nukkumaan. Ainakin minä itse yritin tehdä niin, mennä lasten kanssa yhdessä "yöpuulle. Meillä se oli siinä mielessä helppoa, kun karjan takia oli aamulla aikainen ylös nousu, niin eipä sitä juuri tehnyt mieli valvoakaan. Tokihan isommat lapset saivat silti vaikka lueskella pidempään, kunhan eivät häirinneet pienempien nukkumista. Nukkuivat eri huoneissakin.
Muistan sellaisenkin vaiheen, kun eräs pojistamme oli alun toisella kymmenellä ja perheessämme oli samaan aikaan myöskin pieni vauva. Huomasin, että poika halusi jutella haaveistaan ja harrastuksistaan kanssani kaikessa rauhassa.
Järjestin niin, että kun vauva vieressäni oli unessa, hiippailin alakertaan keittiöön, jonne tämä poikamme oli jo laittanut meille kahdelle tipan kahveeta. Siinä oli hyvä sitten keskustella pojan kanssa. Muistan vielä aiheenkin. "Voi jos olis auto, vaikka kuinka huono, että sais laitella".
Vielä vuosien jälkeenkin muisto noistä hetkistä on säilynyt mielessäni ja olen siitäkin muistosta jopa kiitollinen. Kiitollinen siksi että ymmärsin sillä kertaa paneutua tämän lapsen asiaan.   Muuten, kyllä pojan toive sitten pian pääsi toteutumaankin.
Näissä asioissa tein vuosien mittaan varmasti paljon virheitäkin ja vääriä valintoja. Onneksi meillä on armahtava Jumala, jolla on paljon anteeksi antamusta meitä kohtaan. Kumpa meillä itsellämmekin olisi sitä toinen toisiamme kohtaan ja itseämmekin kohtaan myöskin.

Valtakunnassa kaikki hyvin?

Olin viime sunnuntaina Raamattupiiriläistemme mukana Luopioisten kirkossa toteuttamassa yhdessä suunnittelemaamme Jumalan palvelusta kesäkauden päättäjäisiksi. R:piiri kyllä jatkuu edelleen, vetäjä vain vaihtuu talvikaudeksi.
Tämän sunnuntain teksti käsitteli Jeesuksen parantamis ihmeitä. Uudessa testamentissa Matteuksen evankeliumin 9:stä jakeesta eteenpäin kerrotaan siitä, kun Jeesus parantaa sokeana syntyneen miehen. Toisesta parantamis tapauksesta luimme Ap.t. 3:sta luvusta, jossa kerrotaan ns. Kauniin portin ihmeestä. Tämän portin luokse kannettiin joka päivä rampana syntynyt mies kerjäämään almuja ohikulkijoilta. Pietari ja Johannes saapuivat paikalle ja katsoivat häneen kiinteästi ja Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele".  Tarina jatkuu, huomioi, että tämä on tositarina. Jakeet 7:n ja 8:n kertovat seuraavaa."Hän tarttui miehen oikeaan käteen ja nosti hänet ylös. Heti miehen jalat ja nilkat vahvistuivat. Hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli, ja hän meni heidän kanssaan temppeliin kävellen ja hypellen ja ylistäen Jumalaa".
Vanhan testamentin puolella toisessa Kuningasten kirjassa kerrotaan Naeman Syyrialaisen parantuminen pitali taudista. 2 Kun. 5:1-14.
Naeman oli mahtava sotapäällikkö, mutta hän sairasti pitalia. Hänen puolisollaan oli Israelista aiemmilla ryöstöretkillä mukana tuotu pieni tyttö palveluksessaan. Tämä tyttö palveli uskollisesti  Taivaan Jumalaa, joka oli myös hänen oman kansansa Jumala. Pieni tyttö neuvoi, että Israelissa on tämän Jumalan profeetta, joka kyllä voisi parantaa hänet.
Tämä mahtava mies alentui noudattamaan pienen tytön neuvoa, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Tauti olisi ajan myötä vienyt hänet eristyksiin terveistä ihmisistä ja lopuksi johtanut kuolemaan.  Monien eri vaiheiden ja tottelevaisuuden kautta profeetan välittämälle Jumalan sanalle, hän sai terveytensä takaisin.
Itselläni on tosi mielenkiintoinen ja aikuisiakin kiinnostava lasten kirja tästä samasta aiheesta. Nimittäin  "Orjatyttö Israelin maalta".
Mennäkseni vielä tähän meidän Jumalanpalvelus tilaisuuteemme, niin siinä Janne Vesto otti omassa puheessaan kantaa näihin ajankohtaisiin järkyttäviin uutisiin, joita päivittäin kuulemme ja näemme eri medioiden kautta maailmalta ja myöskin omasta maastamme. Näitä ilmiselviä pimeyden tekoja . Ahdistus ja epätoivo kasvaa maailmassa. Raamatussa  sanotaan tästä ajasta, että ihmiset jopa menehtyvät peljätessään ja odottaessaan,sitä mikä maan piiriä kohtaa. Median välittämät uutiset ovat pääsääntöisesti "huonoja uutisia". Siksi tuo otsikon kysymys on erittäin ajankohtainen. Onko valtakunnassa  ja maailmalla kaikki hyvin? Tähän sopii tämä Pekka Simojoen laulu ja siinä esitetty haaste, löytyykö valtakunnan vartijoita, esirukoilijoita kansamme puolesta. Onko se valo, mikä meissä on, Jumalan sytyttämää valoa? Entä onko suolamme käyttökelpoista, vai onko se käynyt mauttomaksi. Silloin se ei Jeesuksen sanojen mukaan "kelpaa muuhun, kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi".
 Toki maailmassa tapahtuu koko ajan näitä hyviäkin asioita, mistä tässä alussa oli puhetta. Jostain kumman syystä niistä vain ei medioissa kerrota. Hengellistä mediaa lukuun ottamatta. Tarkoitan hengellisiä lehtiä, Radio Deitä ja tv 7:ää.  Nytkin on koko ajan menossa monia hyviä kampanjoita, sekä valtakunnallisia, maakunnallisia että myöskin pienempiä. Mm. "Suomi kuuluu Jeesukselle" ja "Suomi rukoilee",  nämä nyt tulee ensimmäiseksi mieleeni ja paljon muita. Jeesus "tekee yhäti työtä" täällä maailmassa. Hän pelastaa ja parantaa sairaita ja täyttää Pyhällä hengellä. Meillä ja muualla tapahtuu näitä Jumalan vaikuttamia suuria asioita. Ja kun saamme näitä kokea, niin näistä tulee myöskin kertoa ja antaa siitä kiitos ja kunnia Jumalalle.

"Kiven kovuus"

  "Anna minulle veden tyyneys ja kiven lujuus, mutta kiven kovuudelta varjele minua, Jumala". Nämä säkeet luin Anni Korpelan ja Onni Terävän runo-ja kuvateoksesta: Jos ihmisestä laulun tekisin. Runon otsikkona on: Kiven kovuus.
Olen joskus elämässäni pysähtynyt miettimään, mitä tarkoittaa Raamatun sana:"Laupeutta minä tahdon, enkä uhria". Ja silloin "joskus" kun näitä asioita mietiskelin, myöskin oivalsin tämän lauseen merkityksen. Se avasi minulle aivan uusia näköaloja. Nyt tämä lukemani runo puhuu justiinsa aivan samasta asiasta.
Siis siitä kuinka me suhtaudumme lähimmäisiimme elämän eri tilanteissa. Raamatussa tästä on hyvänä esimerkkinä  Jeesuksen kertoma vertaus laupiaasta samarialaisesta. Myöskin ihan vain hyvä sana ja ymmärtävä katse "tässä ja nyt"lähimmäistämme kohtaan vaikuttaa paljon, niin meidän omaan kuin lähimmäisemmekin elämän laatuun.
Emme me voi tekemällä ja suorittamalla palvella Jumalaa. Sillä Raamattu sanoo, että kaikki meidän parhaimmatkin tekomme ovat hänen edessään niinkuin "saastainen vaate". Samoin meidän "muka uhrimme" ovat usein vain uhrautumista omien itsekkäiden pyyteittemme ja tarkoitusperiemme saavuttamiseksi. Jumala ei odota meiltä uhria, ja  mitä me voisimmekaan antaa Jumalalle siinä mielessä. kun päin vastoin hän itse on uhrannut oman itsensäkin meidän puolestamme.
"Siinä on rakkaus- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi". 1 Joh. 4:10.

Tuhannet haaveet

Havahdun entistä useammin sen todellisuuden eteen,että pystyn toteuttamaan vain murto osan niistä kaikista ajatuksista, haaveista ja ideoista joihin helposti sytyn.
Tulin ajatelleeksi että samankaltainen asia toistuu myöskin luonnossa. Siellä mm. metsä kylvää runsaasti, mutta vain murto-osa siemenistä kasvaa täysi kasvuisiksi puiksi. Tämä huomio lohduttaa minua suuresti. Esimerkiksi saan ajatuksia ja ideoita aiheista, mistä kirjoittaisin tähän blogiini, mutta moni hyvä ajatus jää kuitenkin vain ajatukseksi.
Tänä aamuna osui tästä netin sivuilta silmiini tämä Tapani Suonnon laulu tuhansista haaveista. Sen sanat alkoivat minua puhuttelemaan juuri asia yhteyden vuoksi näistä haaveista puheen ollen. "Voimme itse kukin kysyä itseltämme tätä samaa asiaa, kun tuhannet haaveeni haudataan lopullisesti multaan, olenko minä perillä siellä, missä kadut on kultaa?

Kultaomenia hopeamaljoissa

 Pastorimme Seppo Virtanen käsitteli eräässä pyhän saarnassaan puhumista, lähtökohtanaan 3Moos. 20:6. Tässä kohdassa Mooseksen piti puhua kalliolle saadakseen siitä vettä janoiselle Israelin kansalle erämaa vaelluksen aikana. Tämä kallio kenelle Mooseksen käskettiin puhua, oli Kristus, joka heitä kaiken aikaa seurasi. Hän on myös se sama Kallio, jonka varaan meitäkin kehoitetaan rakentamaan elämämme. Sillä muuten me rakentaisimme hiekalle ja hiekalle rakennettu talo, kuin myöskin vertaus kuvallisesti hiekalle rakennettu elämä, tulee ennen pitkää sortumaan. Siis, meidän tulee puhua asioitamme Jeesukselle, ei vain rukoilla, vaan puhua hänelle aivan normaalisti. Mutta myöskin perheen keskellä meidän tulee  puhua asioita, sillä monet väärin käsitykset syntyvät juuri siksi, kun ei puhuta ja keskustella tarpeeksi.  Sanotaan, että "suomalainen mies ei puhu, eikä pussaa". Varmaan tässä on parannuksen teon paikka myöskin meillä naisilla. Sana sanoo, että: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" ja "Älkää antako auringon laskea vihanne yli". On paljon helpompaa selvittää asiat puhumalla heti selviksi, kuin että pääsee kertymään aina vain lisää ja lisää uutta selvittämistä vaativaa  asiaa vanhan päälle. Juuri puhumallahan asiat selviävät myöskin perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.
Kohta tämän edellä kertomani jälkeen meillä poikkesi eräs ammattimies tekemässä pienen korjaus homman ja jäimme keskustelemaan hänen kanssaan teekupin ääressä. Kesken kaiken mies muisti soittaa vaimolleen ja kertoa mihin aikaan hän on tulossa kotiin. "Hei rakkaani", hän aloitti puheensa, aivan kuin se olisi kuulunut hänen jokapäiväiseen arkikielen käyttöönsä. Ja uskon hyvin kuuluvankin, sillä yleisemminkin on tiedostettu tämän jo vanhemman pariskunnan sujuva yhteiselo.
Nämä kaksi asiaa nivoutuivat mielessäni yhteen, aivan kuin toinen toisensa jatkumona, siksi sijoitin ne saman otsikon alle.
 "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat". Sananl. 20:11.

"Älä pelkää"

 Olimme lastenlasteni kanssa autolla liikkeellä, kun eräästä pihasta lähtiessämme käänsin virta avaimesta  startatakseni, auto ei sanonutkaan mitään. Sen sijaan sakea ja pistävä savu alkoi jostakin käsittämättömästä syystä tunkeutua hyttiin. Sanoin tytöille, että "äkkiä pois autosta". Päätin soittaa naapurissa asuvan miehen ovikelloa ja pyytää hänen apuaan. Emme onnistuneet avaamaan auton nokkapeltiä ja tämä ystäväni tilasi palokunnan paikalle. Siinä vaiheessä olin jo hiljaisessa mielessäni viestittänyt rukouksen ylöspäin tilanteen johdosta.
Mieleeni ei tullut, että lapset saattaisivat olla peloissaan. Lähetin heidät ajan kulukseen leikkimään lähellä olevan koulun pihaan.
No, autosta alkoi savu hiljalleen hälvetä jo ennen palokunnan saapumista paikalle. Palomiesten tehtäväksi jäi tutkia mitä oli tapahtunut ja aiheuttanut savua. Nopeasti he saivatkin selville, että savun aiheuttaja oli ollut radio. He kiskoivat sen johtoineen päivineen irti.Mitään muuta vahinkoa ei ollut tapahtunut. Radiota en ollut autossani edes yrittänyt laittaa päälle, koska minulla oli se käsitys, että se ei toimi. Näin ollen en radion menetystä surrut. Viihdyn autolla ajaessani hyvin omien ajatusteni kanssa.
Olin tosi kiitollinen, kun se palo oli vain siinä moottori tilan ja hytin välissä. Ajattelin ja sanoinkin jo, että onkohan "mummulla kohta enään autoa".
Kotiin päin ajellessamme tytöt kertoivat nuoremman heistä pelänneen, mitä kaikkea olisi voinut  tapahtua. Sanoin, että aina kannattaa rukoilla, kun meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
Illemmalla kertoessani papalle kokemuksiamme ja sitä, että nuorempi tyttö oli siinä tilanteessa pelännyt, kuului tytön taholta nopea tokaisu: " Minä tarvitsen terapiaa".
  Muuten Jumalan puh:numero on 5015. Eli Psalmi 50:15. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun tulee kunnioittaa minua".Jumalan sanasta löytyy meille "terapiaa" kaikenlaisiin tilanteisiin.

Kilparadalla juoksevat

Uimakoulu viikko täällä Luopioisissa huipentui lauantaina yhteiseen kylä tapahtumaan triathlonin, riathlonin ja duathlonin merkeissä. Onkohan joku mahdollisesti välttynyt kuulemasta näistä kisoista? Jos, niin kysymyksessä on yhdistetty uinti, pyöräily ja juoksu tapahtuma. Elikkä triathloniin kuuluu 600 metrin uinti, Kukkian ympäripyöräily 52 km. ja lopuksi vielä Haltian ympäri juoksu 13 km. Riathlon on lyhyempi, uinti 200 m, pyöräily Haltian ympäri ja juoksu tapahtuu kirkonkylän ympäri kävelytietä pitkin. Tänä vuonna oli uutena lajina lasten duathlon, missä oli hyvin lyhyet, pienille lapsille sopivat uinti- ja juoksu matkat, eikä pyöräilyä lainkaan.
Riathlon on ns. jokamies sarja, missä ei tarvitse kilpailla, sillä vaikka siinä aikakin otetaan, useimmat kuitenkin kilpailevat vain itsensä kanssa.
Riathlonia voimme hyvin verrata taivastiehen, sillä näissä kummassakin jaetaan voitto palkinto kaikille, jotka vain perille pääsevät. Vaikka sitten kontaten. Paavali kirjoittaakin 1 Kor. 9:24,  seuraavasti: "Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Tämä Jeesus tie "kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään asti". Ja Jumalan sana lupaa, että "siltä tieltä ei eksy, eivät hullutkaan". Tällä Jeesuksen viitoittamalla tiellä Raamattu on kartta ja omatunto on kompassi, joka johtaa iankaikkiseen elämään. Perillä odottaa voittopalkinto, sillä "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä".

Hääjuhla

Jälleen kerran joudun toteamaan, kuinka kaikki onkaan vajavaista meidän elämässämme. Pystymme vangitsemaan vain pienen osan kaikesta näkemästämme ja kokemastamme muistiimme, kynällä paperille tai esim. kamerakännykällä kuviksi.
Olen saanut viettää harvinaisen mielenkiintoista, värikästä, vauhdikasta, iloa antavaa, kuin kieltämättä myöskin väsyttävää viikkoa lasten lasteni seurassa. On uimakoulu viikko meneillään ja lapset ovat sen vuoksi mummulassa vieraina. Uimarantahan on meillä tuossa aivan vieressä.
  Eilen uimakoulun jälkeen me läsnäolevat aikuiset saimme osallistua lasten ideoimaan ja itse luovasti toteuttamaan hääjuhlaan. Saimme sinne ensinnäkin kutsukortin.
"Kirkkoon" oli järjestetty penkit kahta puolta "matoilla" päällystettyä keskikäytävää. Sitä pitkin morsian (7 v) asteli ylväänä, yllään vanhasta kankaasta itse kokoon kursimansa hääpuku, kädessään puutarhan kukkapenkistä poimittu kaunis morsius kukkavihko häämarssin soidessa,(mikä sekin oli löytynyt jonkun läsnä olevan kännykästä) Ja vierellään tietenkin sulhanen, Näkymätön Niklas. Ilmeisesti poika puolinen leikkikaveri ei ollut halukas osallistumaan tähän rooliin ja niin jonkun mielikuvitus loihti Näkymättömän Niklaksen.
Pappi (9v) odotti alttarilla morsiustytön (5v) kanssa. Hän toimitti avioliittoon vihkimisen kysymyksineen kaikkineen. Tosin lyhyemmän kaavan mukaan. Tämän seremonian jälkeen seurasi morsiuskimpun heitto, mikä sujuikin hienosti. Ja lopuksi oli tarjoilun vuoro. Meidät kutsuttiin  nauttimaan mehusta ja itse tehdystä "täytekakusta" puutarhapöydän ääreen. Se oli koottu mielikuvituksellisesti makeutetuista ja kerroksittain kootuista leipäviipaleista. Hyvää oli.
Nyt kun jälkeen päin haluaisin siirtää tämän kaiken kokemamme tähän blogiini, päädyn tuohon alussa esittämääni ajatukseen. Että kaikki on täällä vajavaista ja epätäydellistä. Tuee mieleeni ajatus Raamatusta, se voisi sopia tähän päätteeksi. "Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vajavaista. Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti,mutta silloin täydellisesti, niinkuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus".  1.Kor13: 10,12,13.

Muistoja

Kauniina, vähän sadetta enteilevänä kesäiltana sain osallistua pihaseuroihin. Päivää aikaisemmin olin  ystäviltäni kuullut näistä seuroista. Innostuin pääsemään mukaan, koska tunsin tämän henkilön, tai niinhän minä silloin luulin, jonka luona seurat pidettäisiin. Sattui nimittäin hauska väärinkäsitys, kun Rautajärvellä asuu toinenkin saman niminen henkilö, josta en aiemmin tiennyt. Ystävieni porukkaan en enää sopinut, niinpä sanoin lähteväni omalla autollani. Päätin vielä kysyä lisääkin lähtijöitä, kun autossani oli kuitenkin tilaa. Eräs ystäväni lupasikin lähteä ja häneltä sitten kuulin senkin minne me oikein olimme menossa. Minulle aivan outoon paikkaan. En olisi ilman häntä sinne osannutkaan.
No, tie oli kuitenkin minulle alkupäästään tuttua. Suunnilleen puoli vuosisataa takaperin olin ajaa körötellyt sitä samaa tietä traktorilla peräkärryt perässä ja noin vuoden ikäinen lapsi, kuopuksemme, sylissäni. Matka tuntui jännittävältä, kun enhän minä nyt ihan joka päivä traktorin rattiin joutunut. Aina joskus kumminkin.
Meidän isäntä oli silloin kaivurin kanssa syventämässä kaivoa sen tien varressa olevalla kesämökillä. Minun oli tarkoitus tuoda sieltä ne vanhat, suhteellisen hyvä kuntoiset sementtirenkaat meille kotiin.
Matka meni hyvin, ei siinä mitään. Poika oli rauhallinen, varsinkin kotimatkan, kun oli nukahtanut käsivarrelleni.. Aikas puutunut vain oli käteni sen reissun jälkeen.
Tämä sama tie oli myöskin tälle ystävälleni muistojen tie, koska Hän on asunut lapsuutensa eräässä tien varren talossa. Perille päästyämme hän kertoi myös, että tämän samaisen talon pihapiirissä, missä olimme seuroissa, hän aikoinaan kirjautui rippikouluun.
Olin tuon traktori ajelun aikoihin nelikymppinen ja parhaassa iässä, niinkuin sitä sanotaan. Tämä 25- vuotta on mennä hurahtanut aivankuin huomaamatta. Sanassakin sanotaan Ps. 90 näin: " Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois".
Näin se vaan menee. Olemme ystäväni kanssa nyt siinä iässä, että meillä näitä muistoja on jo enemmän kuin haaveita.

Ilmestys

Istuin aamukahvilla keittiön pöydän ääressä, kun sain katsella ihmeellistä näkyä. Katselin ikkunasta avautuvaa näkymää järvelle päin ja aivan yllättäin näkö kenttääni ilmestyi kaukana järvellä aivan kuin kirkkaita neliöitä.Tai oikeammin sellaisia pitkulaisia kuin tiiliskivet. Niitä tuli jonossa aina vain lisää ja lisää. Niinkuin olisi junan vaunuja matkannut eteenpäin toinen toisiinsa kytkettyinä. Ne aivankuin säteilivät ja hohtivat sellaista ylimaallista kirkkautta, mikä ei ollut tästä maailmasta. Niitä ilmestyi aina vain lisää, niin että jono eteni koko taivaanrannan pituudelta eteenpäin.  En voinut saada silmiäni irti niistä ja tätä kesti hyvän aikaa..  Sitten, kun viimeinen "vaunu" hävisi näkyvistä, alkoi keskemmällä järveä tulla uusia "vaunuja" jälleen vasemmalta reunalta oikealle päin edeten koko järven mitalta häipyen lopulta näkymättömiin. Tämä jono oli ilmeisesti lyhyempi, koska se loppui nopeammin.  Mitään luonnollista selitystä minä en tälle näylle saanut.  Tuli vain ajatus, että taivaan matkalaiset siellä matkaavat. Jeesukseen uskovat, jotka Jumala näkee Jeesuksen sovitustyön kautta pyhinä.
Kun näky hävisi, istuin vain ja ihmettelin. Terästin silmiäni, nähdäkseni oliko aallokkoa. Huomasin, että aivan hiljalleen laineet tulivat rantaan päin, joten tämä näky tai ilmestys oli kulkenut vasten aaltoja. Aivan niinkuin tätä uskon tietä vaeltavat saavat tämän maailman keskellä usein käydä vastavirtaan. Tuli mieleeni Psalmin kohta: "Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. Ps. 34.6.

"Tässä ja nyt"

Sain inspiraation siivota autoani  ja siinä samalla ajatukseni "työstivät" erästä asiaa, joka oli jäänyt mieleeni pyörimään. Ajatus siitä, että miksi me emme osaa iloita ja olla onnellisia siitä mitä meillä on, vaan me helposti elätämme mielessämme haaveita jostakin saavuttamattomasta.
 "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan".  Tätä viisautta saan aina välillä muistuttaa mieleeni.
Olenhan jo suhteellisen kauan saanut käydä tätä ns. "elämän koulua". Monta asiaa olen tänä aikana oppinut niin sanotusti kantapään kautta ja monesti kertaus kurssitkin ovat olleet paikallaan.
Mutta minunhan piti kertoa nyt siitä, mikä sillä hetkellä, autoa siivotessani  ajatuksiani siivitti. Tuli vain vähän pitkä alkulause.
Sillä hetkellä olin esinnäkin onnellinen autostani, joka ei todellakaan ole mikään "dollarihymy". Koin sen minulle ylellisyytenä, kun enhän minä nyt ihan välttämättä autoa tarvitse. Isännällä kuitenkin on työ auto.  Toiseksi sitten se, että minulla on nyt sitä ns. "hyvvää aikaa" käyttää esimerkiksi vaikka tähän auton siivoukseen. Niin ettei koko ajan pyöri mielessä vuoroaan adottavat päivittäiset työt.  Siitäkin iloitsen, että saan tehdä työni ilman keskeytyksiä, siitä osaan aina uudelleen ja uudelleen  nauttia. Sillä maatilalla oli lasten päivähoito järjestettävä töiden kanssa lomittain. Aina oli varauduttava ja oltava valmis jättämään sillä hetkellä tekeillä oleva työ kesken.
Ja kolmanneksi iloitsen, että terveys antaa myöten tehdä vielä monia asioita, esimerkiksi siivota autoa.
Lopuksi kerron vielä autostani. Se on vaalean sininen ja siinä on nokalla vauhti raidat. Lisäksi kuskin puoleinen takaovi on aikain saatossa kolhiiintunut. Sitä ei kannata auton hinta luokan huomioon ottaen korjata, kun ovi kuitenkin pysyy kiinni. Tässä autossa on "hinta-laatu suhde kohdallaan", sanoo meidän isäntä.
Lisäksi tämä on kuulemma "hyvän merkkinen", sitä pystyy omat miehet korjaamaan. Purku osia löytyy varaosiksi.
Vajaa vuosi sitten poikamme vaihtoi tämän auton netin kautta "päikseen" erääseen omaansa jo vähän sivuun hylättyyn  autoonsa.  "Tässä on mummulle auto" sanoi  poika vain ja niin minusta tuli onnellinen auton omistaja.
"Elämä on paljon onnellisempaa, kun iloitsemme siitä, mitä meillä on. Kuin että surisimme sitä, mitä meillä ei ole". Näin on joku viisas tullut osuvasti sanoneeksi.






















































































'

Pyhä avioliitto

AVIOLIITTO ON JUMALAN SÄÄTÄMÄ MIEHEN JA NAISEN VÄLINEN LIITTO. Tulipahan vahingossa kirjoitettua tuo teksti isoilla kirjaimilla, mutta en pyyhi sitä pois ja kirjoita uudelleen, koska ei se varmaan kuitenkaan siihen vahingossa noin tullut. Tämä on sellainen asia, joka on hiertänyt mielessäni pitkän aikaa, kun en ole ole saanut tartutuksi asiaan kirjoittaa tai puhua siitä eri foorumeilla. Nyt on aika tehdä se.
Viime viikolla saimme perheessämme iloita siitä, kun yksi lapsistamme vihittiin kristilliseen avioliittoon. Asia on näin ollen minulle henkilökohtaisestikin nyt hyvin ajan kohtainen.
Mutta aika kuluu ja nyt on menossa nimien keräys eduskunnalle kristillisen avioliittolain säilyttämisen puolesta. Tämä keräys on loppuun saatettava ja palautettava 29.9.2015 mennessä osoitteella: Aito avioliitto ry. PL 155, 00171 Helsinki. Näitä lomakkeita saa varmasti kaikista kristillisistä seurakunnista, uskoisin niin. Siellä, kun ottaa puheeksi, niin kyllä joku niitä ystävällisesti hommaa. Netistä niitä voi myös tulostaa. Nyt on aika toimia ja saada kerättyä nimiä tähän listaan, niin että se muka tasa arvoinen uusi avioliittolaki ehdotus samaa sukupuolta olevien kesken tulee kumotuksi. (Huom. se on vasta ehdotus)
Ensinnäkin sen tähden, että tämä uusi lakiehdotus päinvastoin, kuin sitä mainostetaan, vie tasa arvon yhteiskuntamme heikoimmilta ja haavoittuvimmilta jäseniltä, lapsilta, koska se vie toisilta lapsilta äidin ja toisilta lapsilta vaihtoehtoisesti isän.  Perhe ja koti on tarkoitettu turvalliseksi suojaksi ja kasvu ympäristöksi lapsille ja lähtökohtaisesti siihen kuuluu äiti, isä ja lapset. On etuoikeus saada omistaa äiti ja isä edes varhaislapsuudessa. Joskus, vaikka nykyään yhä harvemmin perheeseen kuuluu myöskin isovanhemmat.
Minun lapsuus kodissani oli myöskin pappa ja mummu ja se oli rikkaus monella tapaa. Sitten toiseksi: Avioliitto on Jumalan säätämä ja siitä seuraa siunaus ihmisille. Jumala sanassaan selvästi kieltää toisenlaiset liitot ja suhteet.  Näemme yhteiskunnassa ympärillämme jo hyvin selvästi seurauksia siitä, kun sokeasti ja lyhyt näköisesti olemme lähteneet rikkomaan Jumalan säätämyksiä vastaan.  Oikeastaan on aika kummallista, kun me yleensä koemme Jumalan käskyt ja säätämykset negatiivisina asioina ja kieltoina. Kun ne kuitenkin hyvä Jumala on asettanut meille turvaksi ja elämää suojelemaan.
Ei muuta kuin nyt sitten vain allekirjoittelemaan nimiämme näihin lomakkeisiin ja sitä kautta tähän listaan kristillisen avioliiton puolesta. 

armon aikaa

Seurakuntamme rukoushuoneen seinäkellossa on teksti, "armon aikaa". Se on tullut lahjana meidän seurakunnallemme, en nyt vaan tällä hetkellä muista mistä.
Nyt oli rukoushuoneella kevätsiivous talkoot ja kuinka ollakkaan, siivoushuiskeen tohinassa kello putosi lattialle. Joku lienee vahingossa pölyjä pyyhkiessään sitä huitaissut.
Niinpä eilen illan rukouskokouksen aikana kello näytti vain pysähtynyttä aikaa.  Tämä puhuu jokaiselle rukoushuoneeseen tulijalle havainnollisesti siitä, että kerran meidän aikamme täällä, tässä ajassa  päättyy. Vaikka kello saataisiin korjattua, niinkuin tovomme ja se edelleen mittaisi armon aikaa jokaiselle siihen katsojalle, niin jokaisen  meidän kohdalla tämä Jumalan antama armon aika päättyy kerran.
Silmiini osui sopivasti youtubesta video klippi, Äidin rukous, Rene laulajaisen laulamana, jota kuuunnellessani ja katsellessani palautui tämä armon aika" kello mieleeni.  Siirrän sen tähän liitteeksi.

Milläs minä pääsen taivaaseen

Sain osallistua Pälkäneen Katukappelin Naisten päivään. Siellä oli mukana myöskin Ev.Lut seurakunnan ylistyskuoro. Heistä eräs kertoi, kuinka kirkkoherra oli lapsia ajatellen elävöittänyt Helatorstain saarnaansa. Kysymyksessä oli perhekirkon Jumalan palvelus. Pappi oli oikassut pitkäkseen lattialle ikäänkuin lasten tasolle konsanaan. Kertonut, että hänkin oli kerran ollut pieni poika ja hänkin oli kovasti miettinyt, miten sinne taivaaseen oikein voisi yrittää päästä. Sitten hän oli pomppinut lattialla muka taivasta kohden yrittäen, sillä tavalla kuin nyt vanhempi, tukevan oloinen mies vain voi pomppia. Seuraavaksi oli yritys tikapuita myöten kiipeämällä päästä ylöspäin, niin että jotkut olivat jopa pelänneet tikapuiden puolesta. Vai olisko niin, että enemmän itsensä papin puolesta kuitenkin pelkäsivät. Ei onnistunut taivaaseen pääsy niinkään. Mutta näin heräsi lasten mielenkiinto itse asiaan.
Tätä kertomusta kuunnellessani muistin vanhan lasten laulun. Kysyin, että osattaisko me sitä laulaa. Ja niiinpä sitten  lauloimme ja leikimme lasten laulua siellä naisten päivillä. Se kävi hyvin myöskin taukojumpasta. Tässä laulussa on selkeä ohje siitä, miten sinne taivaaseen päästään. Siinä sanotaan näin: "Syntini, kun hylkään ja tunnustan. Silloin minä taivaan jo omistan. Uskomalla Herraan Jeesukseen, pääsen minä varmasti taivaaseen."
Kuinka ollakaan, tämä laulu osui silmiini aivan yllättäin you tubesta, joten  siirrän tähän seuraavanlaisen version tästä laulusta. 

Vapaus

 Saamme täällä Suomessa elää vapaassa maassa. Elämän eri alueilla meillä on vapaus elää ja toimia tiettyjen rajojen puitteissa.Muuten juuri eilen vietimme kaatuneitten muistopäivää.
Keskustellessani ihmisten kanssa, olen huomannut, että ulkonaisesta vapaudesta huolimatta, ihmiset saattavat olla sisäisesti sidottuja. Jumala alkoi puhua minulle tästä sisimmän vapaudesta, kun jälleen aivan hiljattain ystäväni kanssa keskustellessani tämä asia nousi esille.
Koin ahaa elämyksen, kun sain todeta olevani sisäisesti vapaa. En oman erinomaisuuteni tähden, vaan yksin ja ainoastaan Jeesuksen ansion tähden. Tämä sisäinen vapaus ei ole millään tavalla kytköksissä ulkonaisiin olosuhteisiimme.
Niinpä minun on nyt tästä asiasta myöskin kirjoitettava. Sillä kyllä  nämä asiat ovat tuttuja meille jokaiselle. Kokemuksen kautta  myöskin itselleni. Olin monenlaisissa siteissä. Vieläpä uskoon tultuani sielun vihollinen pääsi minua sitomaan aina uudelleen ja uudelleen. Sillä tämä kiusaaja" kiertää meitä ympäri, niinkuin kiljuva jalopeura, niinkuin Raamattu sanoo, etsien, kenen saisi niellä". Vieläpä hyvin ahkerasti. Emmekä me uskovina ollessammekaan tule siitä eroon pääsemään.  Jeesus katkoi ristillä kaikki synnin ja kuoleman kahleet. Verensä hinnalla hän osti meidät vapaiksi.  Mutta valvomattomuuden tila voi aina yllättää. 
Avain näihin kaikkiin sidoksiin ja myöskin ihmissuhde ongelmiin on anteeksi antamus. Ensiksikin Jeesuksen anteeksiantamus omalle kohdallemme.
Voimme aivan kongreettisesti kertoa hänelle asiamme ja kaiken sen, mikä meitä painaa ja synnin, joka meitä kietoo. Myöskin on tärkeätä, että itse annamme anteeksi meitä vastaan rikkoneille. Ja, kun itse olemme saaneet kokea anteeksiantamuksen synneistämme, niin Jumalan avulla meidän on mahdollista antaa anteeksi toinen toisellemme. Vaikka tuo toinen ei edes huomaisi meiltä anteeksi pyytääkään.
Kun näin toimimme käytännössä, niin saamme olla todella vapaita. Niinkuin taivaan lintuset konsanaan, sillä "vapauteen Kristus vapautti meidät".

Helatorstai

 Kävely lenkilläni tapasin lapsenlapsiani heidän kotinsa ohitse kulkiessani.
Toinen tytöistä kävi siinä tien vieressä kasvavan nuoren koivun oksasta kiinni ja huomasi siinä pienen pieniä lehden silmuja. Sanoin, että siinä on "hiirenkorvia". "Minä kirjoitan tämän vihkoon", tuli tytöltä heti iloisena omasta huomiostaan. Heille oli nimittäin annettu koulusta tehtäväksi kirjata huomaamiaan kevään merkkejä muistiin.                                                                                                  Yhtä innokkaina meidän kaikkien tulisi seurata myöskin ajan merkkejä. Kysellä, missä ajassa me elämme?  Tänään vietämme Helatorstaita, joka on  Jeesuksen taivaaseen astumisen muisto päivä. Enkelten ja opetuslasten saattelemana Jeesus nousi ylös taivaaseen. Siinä tilanteessa enkelit ilmoittivat, että Jeesus on myöskin palaava takaisin aivan samalla tavalla kuin ensimmäiset opetuslapset näkivät hänen taivaaseen nousevan. Tämä aika on nyt lähellä, aivan "oven edessä".Sillä  "aikain merkit kertovi, et`Jeesus kohta saapuvi", niinkuin eräässä laulussa lauletaan. Tämän huomaamme, jos luemme päivän lehteä ja Raamattua rinnakkain.       
Määrä ajoista ja hetkistä meidän ei ole niin tarvis tietää, vaan tärkeämpää on valvoa omaa hengellistä tilaamme. Siis olla valmiina, kun Jeesus saapuu.  "Sillä kohta pasuuna soi ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten meidät, jotka olemme elossa, tarkoittaa Jeesukseen uskovia Herran omia, temmataan yhdessä heidän kanssaan tuuliin ja pilviin ja niin me saamme aina olla Herran kanssa". Näin  Raamattu vakuuttaa: 1Tess. 4:13-18.

Äitien päivä

Äitien päivä on tätä kirjoittaessani jo takanapäin. Monella tavalla on muistettu ja muisteltu äitejä. Itseänikin muistettiin,josta asiasta osaan olla kiitollinen. On tunne, etten ole sitä ansainnut. Lapselle taas voi syntyä toive, että voisi joskus palkita äitiä. Tosiasiassa äidin työ on itsessään jo niin palkitsevaa ettei siitä normaalisti tule mieleen palkkaa odottaakaan.
Sain tyttäreltäni runon, ÄIDILLE,jonka haluan tähän siteerata . Kirjoittajaa tässä ei mainita. "Äiti on vahvin turvani mun, koko matkani lapsesta suureksi kasvaessain. Siitä voimasta rakkauden sua äiti kiitän ja teoillani toivon voivani palkita sen".  Kunpa me tämän äidin arvon lapselle oivaltaisimme koko kansakuntana. Äitiä ei voi isä korvata. Ei, vaikka niitä olisi kaksittain. Isällä taas on perheessä oma paikkansa, jonka äiti voi vain huonosti korvata
Oma äitini on jo siirtynyt tästä elämästä iankaikkisuuteen. Iän myötä lisääntyy mielessäni arvostus omaa äitiäni kohtaan. Aina määrätyissä tilanteissa nousee mieleeni valmis vastaus, mitä äiti sanoisi juuri tässä tilanteessa. Minulle onkin tullut tavaksi viljellä perheeni keskellä äitini sanontoja ja sanoa siihen heti perään, että "sanois meilän äiti". Sillä tavalla koen saavani sellaisen toiselle ehkä negatiivisenkin sanomani ikäänkuin hellävaraisemmin sanottua.
Huomaan, että kylläpä ne äidin ohjeet ja neuvot ovat mieleen painuneet, vaikka äidistä aikanaan varmasti joskus tuntui siltä, ettei asiat mene millään perille. Niinkuin itsestänikin joskus tuntui. Niitä sait toistaa joskus väsymiseen asti.  Tämä lohdutuksena ja kannustimena tämän päivän pienten lasten äideille  Onneksi me joskus epäonnistuneiksikin itsemme tuntevat, niin äidit kuin lapsetkin saamme tulla Jeesuksen luo."Sillä hänellä on paljon armoa ja anteeksi antamusta".
                                                                                                        

"eväät elämään"

Olen nyt saanut muutaman päivän olla mukana keräämässä "eväitä elämään" Nepalilaisille lapsille, joilta puuttuu käytännöllisesti katsoen kaikki normaaliin lapsuuteen ja elämään yleensäkin kuuluvat asiat. Kysymyksessä on Helluntaiherätyksen valtakunnallinen keräys Nepalissa asuvien "kastittomien" lasten ja nuorten kouluun pääsemisen mahdollistamiseksi. Nepalissa tällainen kastiton lapsi on yhteiskunnan silmissä arvoton ja näkymätön. Järjestelmällinen syrjintä sysää kastittomat yhteiskunnan ulkopuolelle. Moni lapsi saa tämän keräyksen nimen mukaisesti eväitä elämään.
Täällä korkean koulutus tason maassa olemme tottuneet pitämään koulutusta  meille kuuluvana "itsestään selvyytenä". Olemme lahjaksi saaneet syntyä tähän hyvään maahan. Raamattu sanoo näin, että "lahjaksi  olette saaneet, niin myöskin lahjaksi antakaa". Tässä meillä on nyt hyvä tilaisuus osallistua tähän antamiseen. Meille suhteellisen pienellä rahalla saadaan siellä jo paljon aikaan.  Yhdessä voimme enemmän.
Ottaen huomioon senkin, että Jeesuksen siunaamana lahjamme aina vain enenee. Niinkuin tapahtui sen pienen pojan eväille, joilla Jeesuksen siunaamana ruokittiin 5000 miestä plus naiset ja lapset.
Myöskin meidän antamamme lahja, ystäväni sanoja lainaten, "siunavuntuu" samalla tavalla. Sillä nämä koulutetut lapset ja nuoret tulevat laittamaan hyvän kiertämään omalla asuin alueellaan.
Sitten vähän tietoa Fidasta. Fida International ry on vuonna 1927 perustettu helluntai seurakuntien yhteinen lähetys-ja kehitys yhteistyö järjestö. Sen noin 250 lähetys työn tekijää toimivat n. 55:ssä eri  maassa. Lisäksi satoja nuoria ja aikuisia on vuosittain liikkeellä lyhyt aikaisissa tehtävissä. Fida työllistää 500 paikallista ihmistä. Fida tekee työtään kumppanuudessa pääosin helluntai kirkkojen ja kansalais yhteiskunnan toimijoiden kanssa, jotka tuntevat paikallisen kulttuurin ja olosuhteet. Järjestön periaatteena on vahvistaa kumppaneita toimimaan omien yhteisöjensä parhaaksi. Lisää tietoa Fidan toiminnasta löytyy Googlettamalla netistä.

Jumala puhuu

Hiljattain eräs ystäväni sanoi minulle, että yleensä olemme hyvin arkoja sanomaan näin, että "Jumala puhui minulle" Se on totta. Ja senpä tähden nyt rohkeasti kirjoitan yöllisen kokemukseni tästä aiheesta. Näkee sitten sen, että onko minulla vielä rohkeutta myöskin julkaista, mitä olen kirjoittanut. Yleensä nukun yöni  hyvin, enkä turhaan valvo ja mieti + murehdi asioita. Viime yönä todellakaan aamuyöstä uni ei tullut silmääni. Ajatuksiini johdatettiin viime aikojen asioita, joita olen ollut tekemässä, mutta aika ei ole yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä. Asiat ovat niin sanotusti  pysyneet "vaiheessa". Ymmärsin siinä yöllisessä tilanteessa, että minun olisi vain luovutettava. Toisin sanoen luovuttava itselleni mieluisista asioista. Koin tämän asian Jumalan puheena minulle, kuulin sen sydämeni korvilla. Parhaan takia on hyvästäkin joskus luovuttava.Nämähän ovat tuttuja asioita, mutta kertaus kursseja näämmä aina tarvitaan. Olin kauan hereillä ja sain katsella näitä asioita jotenkin ulkopuolisen silmin.Tähän päälle näin vielä hyvin humoristisen unen. Siinä oli sekoitettuna viisaasti vanhaa ja uutta, Sitä mitä  ennen kuului elämääni ja myöskin tätä nyky hetken elämää. Tunnistin siinä unessa ensimmäiset lapsemme pieninä alle koulu ikäisinä. Olimme vanhassa kotonamme ja siinä unessa meillä oli aika kaoottinen tilanne. Tuvassamme oli nimittäin sekaisin maatalouskoneita, pinten lasten vuoteita, joissa petivaatteet mullin mallin sekaisin. Lisäksi oli paljon likaisia pyykkejä lattialla. Onneksi oli myöskin kolme pyykkikonetta, joihin minä sitten tungin niitä vaatteita. Kiirekin oli, koska olin jo myöhässä tulla tänne liikuntahalliin salille, Lapset pyörivät saman aikaisesti siinä jaloissani. Loppuviimeksi, kun sain meidät lähtövalmiiksi, niin se juuri käynnistämäni pyykkikone kaatui. Tämä uni ei ollut ollenkaan surkea, vaan jotenkin hullunkurinen ja tietysti opettavainen. Myöskin hyvin mieleen painuva. Uni aivankuin täydensi niitä ajatuksia, mitä olin aiemmin oivaltanut käydessäni läpi elämääni kuuluvia eri asioita. Muistin unen aivan hyvin vielä aamullakin. Jumala voi puhua meille monin eri tavoin. Yleensähän me kyseen alaistamme Jumalan puheen. Tämä tulee ilmi jo Raamatun alkulehdiltä. "Onko Jumala todella sanonut niin"?  Eikä ihminen ole tästä mihinkään muuttunut. Onneksi myöskin Jumala on muuttumaton, sillä hän on sama eilen tänään ja iankakkisesti..

Valo voittaa.

Keltainen väri on pääsiäisen väri, niin on myöskin  minun mielivärini.  Keltaiset narsissit ja pienet keltaiset pikku tiput ja pääsiäismunat kuuluvat pääsiäiseen. Kenties myöskin keltainen aurinko, joka täydeltä terältä paistaa. Nämä asiat puhuvat meille ilosta. Pääsiäinen on valon juhla. Silloin Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Raamattu sanoo, "että niinkuin ei ollut edes mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää elämää vallassaan",
Minä muistan lapsuudestani "Anni tädiltä" saamani  hengellisiä lasten lauluja sisältävän kirjasen. Siinä jokaisella aukeamalla oli jokin laulu ja toisella sivulla on tähän lauluun liittyvä kuvitus. Erityisesti "Käy yrttitarhasta polku", on jäänyt muistoissani elämään. Pieni Jeesus lapsi siinä vaeltaa kirjan sivun alareunasta alkavaa kiemurtelevaa tietä pitkin eteenpäin ja ylöspäin. Hiljalleen tie alkaa peittyä varjoihin ja lopulta se pimenee kokonaan. Pimeyden keskellä häämöittää Golgatan kummulla kolme ristiä.
Minulla oli tapana laulun sanoja lukiessani, [opin nimittäin lukemaan jo ennen kouluun menoa], kuljettaa sormeani Jeesus lapsen mukana sitä mukaa kuin hänen matkansa eteni. Eteenpäin ja yhä eteenpäin, kunnes lapsi saapuu Golgatalle missä odottaa häntä varten pystytetty risti. Sillä sitä vartenhan Jeesus oli maailmaan tullut.
Matka ei päättynyt kuitenkaan Golgatalle. Pääsiäis aamu koitti ja nyt kirjan kuvassa Jeesuksen matka jatkuu valoisana eteenpäin. Tietä, "joka kirkastuu kirkastumistaan"   Ylhäällä poutapilvien takaa siintää loistossaan taivaallinen kultakaupunki. Sieltä Jeesus tuli tänne alas maan päälle meidän tähtemme ja sinne hän myöskin palasi takaisin Isän luokse.                                  
Hyvää Pääsiäistä!









































 saanut muuttua näkemiseen.

Pitkäperjantain sanoma

Kiitos Jumalalle Jeesuksesta, joka isän tahtoa noudattaakseen astui alas taivaasta. Hän jätti taaksensa taivaan kultakadut ja enkelkuorot, syntyi Betlehemin seimeen ja kuoli Golgatan ristillä meidän puolestamme, rakkaudesta meihin.
Nyt meillä on mahdollisuus tulla ristin juurelle ja katsoa "Jumalan karitsaa", syntiemme sovittajaa. Eikä vain meidän, vaan koko maailman syntien. HALLELUJA!!!!

"Meidän ajatuksemme ja Jumalan ajatukset.

Eilen illalla meillä poikkesi yllätysvieras. Tuttu vuosien, tai jo vuosikymmenien takaa. Suuren perheen isä. Lastemme pieninä ollessa,  ruukasimme käydä toistemme luona useammin kylässä, mutta vuosien kuluessa tapaamisemme ovat harventuneet. Elämä on mennyt eteenpäin  meidän kummankin perheen kohdalla ja lapsemme ovat näiden vuosien aikana aikuistuneet.
Illalla kävimme muiden kuulumisten ohessa lävitse viime aikaisia tapahtumia, Ystävä perhettämme on kohdannut raskas suru nuorimman poikansa kuoleman johdosta.
Nuori mies oli palaamassa toiselta armeija lomaltaan palvelus paikkaansa. Ajokeli oli petollisen huono. Sellainen ns. jääkallokeli. Liukkaan jään päälle oli satanut hieman uutta lunta, joka esti pyörän nastojen pitoa tiehen. Auto oli lähtenyt luisuun ja korjausyrityksen jälkeen kääntynyt poikittain tielle. Siihen sitten osui vastakkaisesta suunnasta tulemaan toinen auto, niin yhteentörmäystä ei voinut välttää. Nuori elämä päättyi näihin tilanteisiin. Kysymyksiä on noussut monien mielessa. Miksi, miksi, miksi.
Miksi juuri hänen elämänsä päättyi näin lyhyeen. Auton vauhtikin oli ollut onnettomuuden sattuessa keliin nähden kohtuullinen ja ajotapa oli ollut tasaista kaikin puolin. Näin oli todistanut onnettömuus auton perässä ajaneen auton kuski poliiseille.
Isä kertasi muistoissaan pojan elämää. Kertoi hänen olleen rauhallinen ja harkitseva asioissaan muutenkin. Ei sellainen, joka puhuu liikaa, mutta puhui kuitenkin tarpeeksi. Toisin sanoen asiallinen. Sellainen hänen mielensä mukainen poika.
Vanhemmat ja heidän kerallaan myöskin sisarukset ovat tehneet surutyötä. Ystävät ovat rukoilleet heille Jumalalta lohdutusta ja voimia surunsa keskellä. Myöskin isä kertoi rukoilleensa irti pääsyä kehästä, kun omat ajatukset kiersivät vain samaa ympyrää. Hän kertoi myöskin saamastaan ihmeellisestä rukous vastauksesta asian tiimoilta.Nyt ovat hautajaiset jo takanapäin ja ajatukset selkiintyneet.
Keskustelimme illalla siitä, että lapset on annettu meille vain lainaksi. Emme voi heitä omistaa.  Ajan tullen heistä on luovuttava.
Tämä sureva isä veti "solmun keskusteluumme" sanomalla Jobin sanoin. "Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi".

Muistoja

Otin aikaa ja aloin järjestämään ja puhtaaksi kirjoittamaan kirjoituspöydän laatikkoon kerääntyneitä kirjoitelmiani.  Työ, mikä olisi pitänyt suorittaa jo aika päiviä sitten. Mutta se asia, mikä minut laittoi tästä blogiini kirjoittamaan, on muistot. Kuinka paljon muistoja liittyykään noihin moniin, osa oikein vihkoon, mutta suuri osa kuitenkin pienille paperi  lappusille kirjoitettuihin kirjoitelmiin. Silti vain pieni kappale elämän matkaa.
Samaan asiaan törmäsin tyhjentäessäni ja pakatessani Ojamäessä reilun 40;nen vuoden aikana kerääntyneitä tavaroitamme. Joihinkin tavaroihin liittyi kiinteästi monia henkilöitä. Muistot ovat nostaneet elävästi mieleeni vuosien takaa.ystäviä, sukulaisia, naapureita, koulukavereita. Muistoja heidän kanssaan vietetystä ajasta.
Tämä tavaroidensa ynnä paperiensa läpi käyminen on ollut sellaista muistoissa elämistä ja jotenkin terapeuttista. Huomaan, että niitä muistoja on kertynyt tosi paljon. Ja vain murto osahan niistä kuitenkin on mihinkään valokuviin tai paperille tai vaikka edes muistiimme tallentunut. Ja koko ajan armollinen aika niitä sieltä muististakin vähentää pois.
Eräältä vanhemmalta ystävältä, nyt jo ajan rajan taakse siirtyneelta, jäi minulle muistoksi mietelmä: 
"Jälkeenpäin ajatellessa parhaita hetkiä elämässä ovat olleet ystävien kanssa vietetyt hetket".

Hyvää ystävänpäivää

Ystävät kuuluvat luonnollisena osana elämäämme. Yleensä jopa niin luonnollisena, ettemme huomaa olla heistä edes kiitollisia.
Ystävyys suhteita meidän olisi myöskin hoidettava ja jollakin tavalla yllä pidettävä. sillä muuten ystävyys suhde voi muuttuu etäiseksi ja saattaapa joku ystävä jäädä kokonaan unholaankin.
Ihmisiä, kun olemme, niin ystävienkin välille saattaa tulla  väärin ymmärtämistä tai mitä muuta tahansa, mikä voi rikkoa ystävyyden."Sydän ystäväkin" voi jättää  tai pettää.
Tämä esipuhe siksi, että halusin kertoa meidän parhaasta ystävästämme Jeesuksesta. Hän ei koskaan meitä hylkää, eikä jätä. Raamattu sanoo, että "sitä joka hänen tykönsä tulee, niin hän ei heitä luotansa  pois".
Jeesus on myöskin edeltä mennyt valmistamaan ystävillensä sijaa taivaan kodissa.
Ohessa oleva laulu tuo hyvää toivoa ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta. Kertoo pelastuksesta, armosta sekä sovinnosta Jumalan kanssa.
Tämä armo ei todellakaan ole halpaa armoa, vaikka se on (meille) ilmaista.  Jeesus on maksanut meistä kalliin hinnan Golgatalla. Hän on kuolemallaan lunastanut meidät synnin ja kuoleman vallasta.
HYVÄÄ YSTÄVÄN PÄIVÄÄ!

Hyvää uutta vuotta.

  Nyt vuoden alkaessa mielessäni on on soinut muutama lause eräästä hengellisestä laulusta: "Miksi mä turhaan kauas katson vaan, vain askeleen, saan ottaa kerrallaan". On taito elää käsillä olevassa hetkessä. Niin helposti jäämme elämään muistoissamme, menneessä ajassa tai sitten vaihto ehtoisesti tulevaisuuden haaveissa. Uuden vuoden mottonamme voisikin olla: "Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra". Iloitkaamme jokaisesta elämämme päivästä ja hetkestä sellaisena kuin se meille annetaan. Ei kanneta suotta turhaa murhetta tulevista päivistä ja asioista, joita ei edes saata kohdallemme koskaan tullakaan, eikä tapahtuakaan. Tämä ei sulje pois sitäkään Lutherin meille perinnöksi jättämää viisasta opetusta, että: "Vaikka huomenna tulisi maailman loppu, istuttaisin tänään omenapuun. Istutetaan edelleen näitä omenapuita. Kylvetään hyviä siemeniä Jumalan peltoon. Muistetaan, että "kaikki hyvä meidän elämäämme tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, eikä vaihteen varjoa".
"OI, JOS VUOSI ALKAVA, OISI LUOJAN SIUNAAMA".  Immi Hellen.